Näkyy taas olevan se aika vuodesta kun yleisurheiluihmiset pohtivat kuka pienemmissä, kuka isommissa ryhmissä ja jotkut jopa julkisesti sitä, miten huonosti meillä on mennyt ja miten voitaisiin systeemiä muuttaa jotta tulevaisuudessa menisi paremmin. Tuo huonosti meneminen on tietysti aika suhteellista ja näkemykset asiasta hyvinkin objektiivisia. Tällä hetkellä tuntuu melko yleisesti olevan päällimmäisenä huolenaiheena se, ettei meillä ollut Pegingissä yhtään sileiden ratamatkojen juoksijaa. Muutenhan kisamenestykseen voidaan olla kohtuullisen tyytyväisiä. Toki aina on niitä joille mikään ei riitä, tai ainakin jos menestystä tulee, se on tullut väärin keinoin. Minusta vähän nurinkurinen selitys on ollut rivien välistä luettuna se, kun kilpailijamaat ovat edes pikkaisen puhdistuneet dopingista, niin vain sen ansiosta ovat sijoitukset parantuneet ja niin kuin joidenkin kannanotoista olen ollut ymmärtävinäni ei se ole ollut todellista menestyksen paranemisesta. Onko taustalla pelko siitä että jonain päivänä kun kaikki urheilevat puhtaina, me voisimme olla yksi yleisurheilun suurista jälleen. Olisihan se todellinen nykypessimistin painajainen.
Vaan tuohon tilanteeseen on vielä pitkä matka ja nyt on aika pohtia keinoja päästä nykytilanteesta taas pikkaisen eteenpäin. Tämän keskustelun yhteydessä on heitetty vaihtoehtoina urheilijoiden ja valmentajien keskittämistä isoille paikkakunnille isoihin ryhmiin. Se on varmasti hyvä vaihtoehto, mutta aina on urheilijoita joilla ei ole halua tai mahdollisuutta muuttaa paikkakuntaa tai joskus voi olla niinkin, että sieltä vaihtoehtoiselta paikkakunnalta ei vaan kertakaikkiaan löydy yhtä tasokasta valmennusta. Tai sitten urheilija tietää että siellä olevan valmentajan kanssa kemiat eivät mitenkään toimi. Ajatus on hyvä ja kaunis mutta ei se voi olla ainoa mahdollisuus nyt eikä tulevaisuudessa. Onhan niitä kovia tuloksia tehty ennenkin ilman akatemioita, valmenuskeskuksia ja isoja valmennusryhmiä. Ymmärrän varsin hyvin tuon ryhmäharjoittelun junioreilla mutta aikuisurheilijoilla se kuullostaa kokoaikaisena muotona vähän kaukaa haetulta kun niitä aikuishuippuja ei pilvin pimein missään ole. Leirit ovat tietysti asia erikseen, mutta niillä, varsinkin viikonloppusellaisilla ei niin kauheasti ole tekemistä valmentautumisen kanssa. Enemmänkin ne ovat olleet perinteisesti ja edelleen testaustilaisuuksia ja niissä enemmän vain kartoitetaan missä kukakin sillä hetkellä menee.
Tuota ryhmäharjoittelua muutama vuosi sitten kokeilivat pikajuoksijat, eli juuri nuo nyt peräänkuulutetut sileiden juoksijat, tai ainakin osa heistä ja vieläpä toisella paljon puhutulla tavalla, eli viettivät aikaansa kuukausikaupalla hyvissä olosuhteissa Teneriffan lämmössä. Sen jälkeenhän tapahtui pikamatkoila selvää edistymista ja tietääkseni monet ovat edelleen viettäneet paljon aikaa samoissa maisemissa, joskaan eivät ihan samalla tavalla isossa ryhmässä. Miksi näin on, sitä en tiedä mutta arvaan että yksi syy voi olla että kyseessä ovat kuitenkin toistensa kilpailijat. Itse olen törmännyt tuohon samaan ongelmaan eräissä tapauksissa omien urheilijoitteni kanssa. Ei ole varmasti kovin helppoa asua pitkään kilpailijansa kanssa samoissa tiloissa varsinkin kun saman lajinkaan urheilijat eivät aina ole luonteeltaan ihan samanlaisia. Valitettavasti isossa ryhmässä harjoiteltaessa tuntuu vammoja syntyvän hieman normaalia enemmän ehkä siksi, että rasituksen määrittely jokaiselle juuri sopivaksi on melko haastavaa. Varsinkin silloin kun kaveri vieressä menee koko ajan pikkaisen karkuun.
Paljon on myös puhuttu rahasta ja varsinkin sen puutteesta. Minua hieman ihmetyttää että siitä valittajat heittävät kuitenkin vaihtoehtoina harjoituspaikoiksi Etelä-Afrikkaa ja Amerikan eri keskuksia. Jos unohdetaan yliopistot ja niiden mahdollisuudet joillekin, kuitenkin aika harvoille, niin kokemuksesta tiedän että halvempiakin vaihtoehtoja hyvine olosuhteineen on tarjolla vaikka kuinka paljon. Kysymys on mielestäni enemmän siitä kuinka paljon urheilijoilla on halua panostaa uraansa ja viettää aikaansa noissa paikoissa. En todellakaan tarkoita etteikö Etelä-Afrikan Potchefstroom tai Pretoria olisi loistavia harjoituspaikkoja mutta valitettavasti kuukausi siellä maksaa saman kuin kolme kuukautta Kanarialla puhumattakaan vaikkapa manner Espanjassa. Toki edellyttäen jotain muuta asumismuotoa kuin hotellia.
Eli, kun näissä keskusteluissa taas kerran on kritisoitu melko ankaralla kädellä nykyliiton päättäjiä ja vähän entisiäkin, olen sitä mieltä että asiat voidaan melko pitkälle hoitaa itse mallikkaaasti varsinkin silloin kun liiton mahdollinen tuki on nopeasti nautittu ja siirrytään käyttämään itse hankittuja varoja ja jos olen ollenkaan oikein ymmärtänyt, kun urheilija hoidetaan arvokisakuntoon omilla hienoilla systeemeillä, tulee liitto mukaan kustannuksiin edelleen takautuvasti. Näin on ainakin ennen tehty ja olenpahan itsekin valmentajan päässyt tuon kokemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti