Periaatteista

Kirjoitinpa tuossa tänään iltapäivällä päivityksen Facebookiin ja saamastani palautteesta päätellen osuin monessakin mielessä arkaan kohtaan. Päivitykseni koski viikonloppuna Tampereella käytävien halli SM-kisojen valmentajien sisäänpääsystä vaadittavaa pääsymaksua. Maksuhan ei ole suuren suuri eikä varmasti horjuta kenenkään taloutta. Ei maksajien eikä kilpailun järjestäjien. Asiasta vaan on vuosien varrella syntynyt minulle ja tiedän että monelle muullekin jonkinasteinen periaatekysymys. Aikoinaan kun ensimmäisiä kertoja joskus vuonna 1970 ja jotain olin mukana Kalevan kisoissa, oli itsestään selvää että urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat olivat jos eivät nyt aivan kutsuvieraina, niin ainakin hyvin arvostettuina toinen toistaan ammattitaitoisempina kisavieraina likimain haluamillaan paikoilla suorituspaikkojen lähellä. Näin oli erityisesti isommilla paikkakunnilla. Pienemmissä kaupungeissa saattoi silloinkin joku innokas järjestysmies käyttää valtaansa yrityksin estää meidän lappukaulaisten kulku tietyillä reiteillä.

Viime vuosina on tuohon ikiaikaiseen etuuteen alettu puuttua vuosi vuodelta enenevässä määrin. Viimeksi muutama vuosi sitten Turussa tuo asia oli hoidettu mallikkaasti niin, että kisakansliasta jokainen henkilökohtainen valmentaja sai kuitattua itselleen akreditoinnin yhden urheilijansa nimellä. Jos urheilijoita oli enemmän, kuten minullakin silloin oli, merkattiin myös muiden kohdalle kortti saaduksi. Viime vuonna Kuopiossa tilanne oli samanlainen, paitsi ei tarkistettu montako urheilijaa kullakin siellä oli. Ja tässähän jäi tietysti elämään monien järjestäjien pelkäämä väärinkäytösten mahdollisuus. Sitä tosin käytetään ja on käytetty hyvin härskisti seurojen huoltajakorttien avulla. Kyllä minä ymmärrän että järjestäjät haluavat myydä pääsylippuja taloutensa turvaamiseksi ja olen ehdottomasti sitä mieltä että sellaisten valmentajien, joilla ei ole kisoissa urheilijaa, pitää maksaa itse lippunsa. Samoin en ole koskaan hyväksynyt tuota huoltajakorteilla pelaamista vaikka olen olosuhteiden pakosta joskus joutunut siihenkin oallistumaan.

Tästä asiasta on useaan otteeseen keskusteltu järjestäjien ja jopa liiton hallituksen jäsenten kanssa. Järjestäjät tietysti vetoavat myymättä jääneisiin lippuihin ja hallituksen jäsenet taas siihen että liitolla ei mukamas ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Miksei muka ole? Liitto kai on se joka myöntää kaikille kisoille järjestämisluvan, myös SM-kisoille. Pitää myös muistaa että urheilijat maksavat osanottomaksun jokaisesta osallistumastaan lajista ja mitä he sillä saavat. Mitalin, jos siihen pystyvät, ei todellakaan mitään muuta. Kaikesta muusta he maksavat erikseen. No ok, suihkussa saa sillä rahalla käydä. Me valmentajat harvoin käymme edes järjestäjien suihkussa mutta monasti kyllä syömme järjestäjien ravintoloista ostamaamme ruokaa, kahvia ja niitä kuuluisia kisamakkaroita. Kaiken kukkuraksi aika moni meistä seuraa ainoastaan urheilijansa suorituksia jä hänen lajiaan ja katsoo sitten illalla hotellissa tai kotona teksti-tvstä muiden lajien tulokset.

En olisi kirjoittanut tätä blogia enkä edes päivitystäni facebookiin jos olisin tiennyt kuinka paljon pahaa mieltä sillä aiheutin. Uskomattomalta tuntuu se palautteen määrä jonka olen saanut sekä facen yksityisviesteinä että jopa sähköposteina. Niiden pääasiallinen viesti on ollut se, että kyllä meidän pitää tehdä valmennustyömme, myös kilpailujen katsominen omalla kustannuksellamme ilman mitään etuuksia.Jos oikein muistan oli samaisessa facebookissa noin viikko sitten pitkä keskustelu ja suoranainen itku siitä että niin urheilijoille kuin valmentajille ei makseta työstään ja sen takia urheilijoita menetetään muihin lajeihin. En voi muuta kuin pyytää anteeksi aiheuttamaani pahaa mieltä ja traumaa niin monelle ammattiveljelle.