Toteutuvaa unelmaa

Tällaisena kauniin ja lämpimän kesän jälkeisenä ensimmäisenä synkkänä sadepäivänä on hyvä miettiä tulevaa talvea ja siihen johtaneen päätöksen merkitystä. Lähtöpäivääni Espanjan leutoon talveen on tänään aikaa tasan kaksi kuukautta. Minulle itselleni se on, kuten monet jo tietävätkin, kaukaisen ja pitkään eläneen unelman täyttymys ja kesän sekä osittain jo viime talven aikana kypsynyt itsestäänselvyys. Jos ajattelisin pelkästään itseäni, olisin hiljaa ja lähtisin. Nauttisin talven lämmöstä ja hiljaisuudesta ympärilläni. Ostaisin mahdollisesti polkupyörän ja ajelisin paikallisia pikkuteitä tutustuen ympäristöön ja siinä sivussa paikalliseen väestöön ja elämäntapaan syvällisemmin kuin se aikaisemmilla muutaman viikon käynneilläni on ollut mahdollista. Onhan kaiken lisäksi paikkakuntakin minulle uusi ja tuntematon ja kun lähietäisyydellä on vielä suurkaupunki nimeltä Barcelona, ei ajan kuluttamiseen liene suurempia esteitä. Lisäksi omat läheiseni ovat jo tarttuneet mahdollisuuteen tulla viettämään perhelomiaan luokseni aikaisemmista lomista poikkeavilla tavoilla ja hinnoilla. Suurin murhe asian tiimoilta tuntuu olevan tyttäreni viisivuotiaalla pikkumiehellä hänen miettiessään joulupukin osaamista joulunaikaiseen yhteiseen majapaikkaamme. Eiköhän tuokin asia järjestyne sillä osasi kyseinen herra aikoinaan kanarialaiseen asuntoommekin, joskin parta oli vähän ryvettynyt matkan varrella Biskajanlahden aalloissa. Näiltä osin siis kaikki lienee erinomaisessa järjestyksessä.
Kaikilla asioilla on erilaiset puolensa, enkä kuitenkaan ole halunnut ajatella pelkästään itseäni. Jos on valmentanut neljäkymmentä vuotta, ei sitä kaikkea voi eikä halua heittää menemään vain jonkin itsekkään päätöksen takia, varsinkin kun tuleva asuntoni ei niin pakota tekemään. Niin kuin jo edellisessä blogissani kirjoitin ja niin kuin monille olen kertonut, on minulla tilaa ja mahdollisuus majoittaa urheilijoita joko yksin tai valmentajineen suurin piirtein niin lyhyeksi tai pitkäksi ajaksi kerrallaan kuin kenenkin tarpeisiin sopii. En tarjoa omaa valmennustietämystäni kenellekään mutta tarvittaessa sekin on käytettävissä. Sen sijaan olen valmis tarjoamaan kaiken mahdollisen apuni arkipäivän asioiden hoitamisessa niin, että paikalle tulevat voivat käyttää aikansa tehokkaasti niin kovaan harjoitteluun kuin asianmukaiseen palautumiseenkin. Jo tällä hetkellä tiedän jotain paikallisista harjoituspaikoista ja perille päästyäni tulen tietysti selvittämään ne perusteellisesti. Kokemuksestahan me kaikki Espanjassa leireilleet tiedämme että vaikka jalkapallo onkin siellä selkeä ykköslaji, myös yleisurheilua arvostetaan ja suorituspaikkoja kyllä löytyy. Varsinkin suhteiden luomisella ja ehkä pienellä voitelullakin saattaa päästä paikkoihin joihin ei normaalisti ole mahdollisuutta päästä. Toki näissä asioissa pitää aina ottaa huomioon espanjalainen mentaliteetti ja sen mukanaan tuomat ongelmat mutta ne on mahdollista hyvällä etukäteisvalmistelulla minimoida. Siihen pyrin kaikin keinoin ja saan siihen myös apua paikalliselta tuttavaltani sekä asunnon omistajalta.
Joku voi ajatella että olen hylkäämässä omat urheilijani ja jättämässä heidät oman onnensa nojaan mutta katsotaanpa asiaa vähän toisesta näkökulmasta. Jo vuosia on normaali käytäntö ollut että olen ollut harjoituksissa mukana 2-3 kertaa viikossa sekä tietysti vaihtelevassa määrin leireillä urheilijasta riippuen. Loput harjoitukset urheilijani ovat tehneet joko yksin tai jonkun muun valmentajan valvonnassa, tai sitten urheilijat keskenään. Tämä tekee vain vähän toistakymmentä yhteistä harjoitusta kuukaudessa. Nyt tuo määrä on saavutettavissa viikon oleskelulla luonani ja tuplattavissa kahden viikon oleskelulla. Kotimaassa edellisen harjoituksen epäselviksi jääneisiin asioihin voidaan palata parin päivän kuluttua. Nyt voidaan illalla kesken jääneeseen palata välittömästi aamulla ja vaikka vielä samana iltapäivänä uudelleen. Näinhän se menee leireilläkin mutta niitä leiripäiviä useimpien kohdalla on yleensä valitettavan vähän. Kustannukseltaan tällainen pariviikkoinen on suurin piirtein samaa luokkaa kuin urheilijan ja valmentajan yhteinen viikonloppu suomalaisella urheiluopistolla matkoineen. No vähän kalliimpi mutta ehkä ulkona lämmössä harjoittelusta ja hyvästä palautumisesta kannattaa vähän maksaa. Tämä koskee myös niitä urheilijoita, jotka haluavat tulla valmentajineen luokseni leireilemään, tai miksei myös yksinään hyvin ohjeistettuna. Aivan miten asiat halutaan hoitaa.
Tässä kohdin törmätään tietysti urheilijan ajankäyttöön. Joku opiskelee, joku käy töissä ja silloin ajankäytön järjestäminen saattaa olla ongelmallista koska normaalisti on totuttu harjoittelemaan opiskelun tai työn ohella. Tässä ollaan tekemisissä sellaisen asian ja asenteiden mylläkän kanssa, josta voitaisiin keskustella loputtomiin. Ja on keskusteltukin. Olen usein puhunut opiskelusta harjoittelun ehdoilla ja ammattiin valmistumisen viivyttämisestä urheilussa menestymisen auttamiseksi. Työelämässä näiden asioiden hoitaminen on selkeästi vaikeampaa ja tämä koskee valitettavasti varsinkin valmentajia. Harvahan meistä valmentaa ammatikseen tai on eläkkeellä kuten minä. Valitettavasti ei edes nykyinen yliopistomaailma anna entisenlaisia vapauksia urheilijoille, tai jos antaakin ei niitä useinkaan olla valmiit käyttämään. Väitän kuitenkin että jos urheilijan asenne on kohdallaan, voi kaikissa opiskelupaikossa ottaa itselleen tiettyjä vapauksia urheilun ehdoilla. Henkilökohtaisista valinnoistahan ihmisen kaikenkattava menestys on kiinni. Ja nimenomaan henkilökohtaisista!