Tommyn paimenkirje

Ylen verkkosivuilla oli tänään luettavissa kestävyysjuoksun päävalmentajan Tommy Ekblomin mielenkiintoisia mielipiteitä lajinsa harjoittelusta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Sanoma oli selvä. Harjoittelu on ollut liian vähäistä määrältään ja laadultaan huonoa. Sen korjaamiseksi hänen on aikomus lähettää paimenkirje valmentajille. Asiaa, mutta valmentajien ja erityisesti urheilijoiden pitää myös uskoa mitä heille tullaan sanomaan. Samoin lapsiinsa ja heidän rasittamiseensa liian suojelevasti suhtautuvien vanhempien. Lapset pitää opettaa ja saada liikkumaan aivan nuoresta pitäen. Joku menestyneistä hiihtovalmentajista, lieneekö ollut legendaarinen Immo Kuutsa vai joku muu, on jossain yhteydessä sanonut viisaasti: ”Lasta ei pidä koskaan, ei missään tilanteessa kieltää juoksemasta.” Olen samaa mieltä. Vaikka lapsen pää joskus kolahtaisi pöydän kulmaan tai vaikka polvet välillä olisivat ruvella, ei se saa estää juoksemista, sillä oppiihan lapsi varmasti varomaan osumia tai kaatumisia. Mielestäni lapsi ei voi liikkua liikaa vaikka joskus siltä tuntuukin. En tarkoita yksin juoksemista, vaan kaikkea mikä kuuluu, tai on ainakin aikaisemmin kuulunut normaalin lapsen päivittäiseen toimintaan. Uiminen, hiihtäminen, luistelu, painiminen kavereiden kanssa, puissa kiipeily ja kaikenlainen pelailu ovat sitä millä päivät pitäisi täyttää. Enkä nyt todellakaan tarkoita pelailulla videopelejä, vaikka niillä nykylasten elämässä on tietty paikkansa. Varmasti jossain määrin jopa tarpeellinen ja kehittäväkin.
Olen aikoinaan päässyt seuraamaan Tommy Ekblomin harjoittelua ja tiedän että se ei ollut kovin vähäistä eikä kaikin ajoin kovin kevyttäkään. Minulla on myös noilta ajoilta videopätkä, jossa Tommy näkyy tekemässä hyvin perusteellista venyttelyä kovan harjoituksen päätteeksi. Siinä on kuvattu ihan muuta, mutta taustalla näkyy hänen lihasten palauttelunsa johon käytettiin aikaa todella ruhtinaallisesti. Kuuluupa nauhalta ajoittain hyväntahtoista lajien välistä ilkeilyäkin. Tältä pohjalta voin väittää hänen tietävän kestävyysjuoksun harjoittelusta kohtalaisen paljon, enkä oikein usko että nykyinen lajin tilanne olisi ainakaan kokonaan hänen syytään. Onhan meillä kuitenkin ollut ja on tälläkin hetkellä hyvällä eurooppalaisella tasolla olevia juoksijoita. Olisikohan sittenkin enemmän kyse siitä, että meille on aika yleisesti viime vuosien aikana levinnyt käsitys laadusta määrän kustannuksella. Tällaista vastakkain asettelua en ole koskaan voinut hyväksyä, sillä eihän voi olla niin että määrä ja laatu ovat vastakkaisia tai jopa toisiaan kumoavia asioita. Aika usein ainakin kuulee sanottavan että nyt aletaan panostaa laatuun määrän sijasta. Minusta kaiken harjoittelun aina pitää olla laadukasta, määrien tosin pitää suurestikin vaihdella harjoittelun eri vaiheissa. Pääasiassa kuitenkin pitää aina harjoitella paljon. Tai vielä enemmän ja tämä koskee kaikkia lajeja.
Tommy puhui haastattelussa nuorena aloitettavasta harjoittelusta ja siihen kannustamisesta. Hän puhuu siinä täysin oikeasta asiasta mutta ei voida unohtaa sitäkään että meillä on ollut myös monia kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita, jotka ovat aloittaneet varsinaisen menestymiseen johtavan harjoittelun vasta aikuisiässä. Heidän etunsa hyvin nuorena aloittaviin verrattuna on se kiistaton tosiasia, että he tekevät työtä vain ja ainoastaan omasta intohimostaan ja halustaan menestyä. Ehkä myös näyttääkseen itselleen ja muille että pystyvät tuon tien käymään onnistuneesti läpi. Yksi tällaisista menestyjistä oli aikoinaan Martti Vainio, joka oli koko ikänsä tottunut liikkumaan mutta vasta parikymppisenä aloitti tiensä kohti maailman huippua. En ota kantaa tapahtumiin hänen huonoina päivinään mutta mieleeni on lähtemättömästi jäänyt hänen kertomansa ikävistä harjoituksista. Hänen mukaansa ikävintä oli se kun syksyn pitkillä hitailla lenkeillä ei enää neljän tunnin kohdalla pimeydeltä nähnyt kuinka paljon satoi. Tässä ehkä yksi ohjenuora nykyisille urheilijoille omiin harjoituksiinsa tilanteen mukaan sopeutettuna ja hyväksyen sen että vain oma panostus voi johtaa tuloksiin.

Toteutuvaa unelmaa

Tällaisena kauniin ja lämpimän kesän jälkeisenä ensimmäisenä synkkänä sadepäivänä on hyvä miettiä tulevaa talvea ja siihen johtaneen päätöksen merkitystä. Lähtöpäivääni Espanjan leutoon talveen on tänään aikaa tasan kaksi kuukautta. Minulle itselleni se on, kuten monet jo tietävätkin, kaukaisen ja pitkään eläneen unelman täyttymys ja kesän sekä osittain jo viime talven aikana kypsynyt itsestäänselvyys. Jos ajattelisin pelkästään itseäni, olisin hiljaa ja lähtisin. Nauttisin talven lämmöstä ja hiljaisuudesta ympärilläni. Ostaisin mahdollisesti polkupyörän ja ajelisin paikallisia pikkuteitä tutustuen ympäristöön ja siinä sivussa paikalliseen väestöön ja elämäntapaan syvällisemmin kuin se aikaisemmilla muutaman viikon käynneilläni on ollut mahdollista. Onhan kaiken lisäksi paikkakuntakin minulle uusi ja tuntematon ja kun lähietäisyydellä on vielä suurkaupunki nimeltä Barcelona, ei ajan kuluttamiseen liene suurempia esteitä. Lisäksi omat läheiseni ovat jo tarttuneet mahdollisuuteen tulla viettämään perhelomiaan luokseni aikaisemmista lomista poikkeavilla tavoilla ja hinnoilla. Suurin murhe asian tiimoilta tuntuu olevan tyttäreni viisivuotiaalla pikkumiehellä hänen miettiessään joulupukin osaamista joulunaikaiseen yhteiseen majapaikkaamme. Eiköhän tuokin asia järjestyne sillä osasi kyseinen herra aikoinaan kanarialaiseen asuntoommekin, joskin parta oli vähän ryvettynyt matkan varrella Biskajanlahden aalloissa. Näiltä osin siis kaikki lienee erinomaisessa järjestyksessä.
Kaikilla asioilla on erilaiset puolensa, enkä kuitenkaan ole halunnut ajatella pelkästään itseäni. Jos on valmentanut neljäkymmentä vuotta, ei sitä kaikkea voi eikä halua heittää menemään vain jonkin itsekkään päätöksen takia, varsinkin kun tuleva asuntoni ei niin pakota tekemään. Niin kuin jo edellisessä blogissani kirjoitin ja niin kuin monille olen kertonut, on minulla tilaa ja mahdollisuus majoittaa urheilijoita joko yksin tai valmentajineen suurin piirtein niin lyhyeksi tai pitkäksi ajaksi kerrallaan kuin kenenkin tarpeisiin sopii. En tarjoa omaa valmennustietämystäni kenellekään mutta tarvittaessa sekin on käytettävissä. Sen sijaan olen valmis tarjoamaan kaiken mahdollisen apuni arkipäivän asioiden hoitamisessa niin, että paikalle tulevat voivat käyttää aikansa tehokkaasti niin kovaan harjoitteluun kuin asianmukaiseen palautumiseenkin. Jo tällä hetkellä tiedän jotain paikallisista harjoituspaikoista ja perille päästyäni tulen tietysti selvittämään ne perusteellisesti. Kokemuksestahan me kaikki Espanjassa leireilleet tiedämme että vaikka jalkapallo onkin siellä selkeä ykköslaji, myös yleisurheilua arvostetaan ja suorituspaikkoja kyllä löytyy. Varsinkin suhteiden luomisella ja ehkä pienellä voitelullakin saattaa päästä paikkoihin joihin ei normaalisti ole mahdollisuutta päästä. Toki näissä asioissa pitää aina ottaa huomioon espanjalainen mentaliteetti ja sen mukanaan tuomat ongelmat mutta ne on mahdollista hyvällä etukäteisvalmistelulla minimoida. Siihen pyrin kaikin keinoin ja saan siihen myös apua paikalliselta tuttavaltani sekä asunnon omistajalta.
Joku voi ajatella että olen hylkäämässä omat urheilijani ja jättämässä heidät oman onnensa nojaan mutta katsotaanpa asiaa vähän toisesta näkökulmasta. Jo vuosia on normaali käytäntö ollut että olen ollut harjoituksissa mukana 2-3 kertaa viikossa sekä tietysti vaihtelevassa määrin leireillä urheilijasta riippuen. Loput harjoitukset urheilijani ovat tehneet joko yksin tai jonkun muun valmentajan valvonnassa, tai sitten urheilijat keskenään. Tämä tekee vain vähän toistakymmentä yhteistä harjoitusta kuukaudessa. Nyt tuo määrä on saavutettavissa viikon oleskelulla luonani ja tuplattavissa kahden viikon oleskelulla. Kotimaassa edellisen harjoituksen epäselviksi jääneisiin asioihin voidaan palata parin päivän kuluttua. Nyt voidaan illalla kesken jääneeseen palata välittömästi aamulla ja vaikka vielä samana iltapäivänä uudelleen. Näinhän se menee leireilläkin mutta niitä leiripäiviä useimpien kohdalla on yleensä valitettavan vähän. Kustannukseltaan tällainen pariviikkoinen on suurin piirtein samaa luokkaa kuin urheilijan ja valmentajan yhteinen viikonloppu suomalaisella urheiluopistolla matkoineen. No vähän kalliimpi mutta ehkä ulkona lämmössä harjoittelusta ja hyvästä palautumisesta kannattaa vähän maksaa. Tämä koskee myös niitä urheilijoita, jotka haluavat tulla valmentajineen luokseni leireilemään, tai miksei myös yksinään hyvin ohjeistettuna. Aivan miten asiat halutaan hoitaa.
Tässä kohdin törmätään tietysti urheilijan ajankäyttöön. Joku opiskelee, joku käy töissä ja silloin ajankäytön järjestäminen saattaa olla ongelmallista koska normaalisti on totuttu harjoittelemaan opiskelun tai työn ohella. Tässä ollaan tekemisissä sellaisen asian ja asenteiden mylläkän kanssa, josta voitaisiin keskustella loputtomiin. Ja on keskusteltukin. Olen usein puhunut opiskelusta harjoittelun ehdoilla ja ammattiin valmistumisen viivyttämisestä urheilussa menestymisen auttamiseksi. Työelämässä näiden asioiden hoitaminen on selkeästi vaikeampaa ja tämä koskee valitettavasti varsinkin valmentajia. Harvahan meistä valmentaa ammatikseen tai on eläkkeellä kuten minä. Valitettavasti ei edes nykyinen yliopistomaailma anna entisenlaisia vapauksia urheilijoille, tai jos antaakin ei niitä useinkaan olla valmiit käyttämään. Väitän kuitenkin että jos urheilijan asenne on kohdallaan, voi kaikissa opiskelupaikossa ottaa itselleen tiettyjä vapauksia urheilun ehdoilla. Henkilökohtaisista valinnoistahan ihmisen kaikenkattava menestys on kiinni. Ja nimenomaan henkilökohtaisista!

Mullistuksia

Mullistuksia
Kesä alkaa kääntyä ehtoopuolelleen ja on aika miettiä tulevaa niin urheilussa kuin omassa elämässäkin. Olen parastaikaa valmistelemassa suurta elämänmuutosta, eli jättämässä väliin Suomen kylmää ja joko lumista tai ainakin pääosin kuraisen loskaista talvea. Viime talven pääasialliset aktiviteetit kotitalossa majaillessani olivat klapien mättäminen hellaan ja sähkömittarin vinhan vauhdin seuraaminen pakkasen puskiessa kaikista mahdollisista koloista sisään ja tämän lisäksi tuntikausien lumen kolaus lähes päivittäin. Onneksi väliin mahtui sentään kaksi kolmen viikon leireilyä etelän lämmössä, joskaan kumpikaan niistä ei kokonaisuudessaan osunut tuohon kylmimpään ja lumisimpaan yli neljän kuukauden jaksoon. Nyt olen tuttavani suosiollisella avulla ja vaivannäöllä vuokraamassa itselleni talviasuntoa Espanjan Tarragonasta, jossa talven lämpö liikkuu kaiken aikaa suomalaisen kesän lukemissa ja jossa aurinko lämmittää talvellakin aivan erilaisella poltteella kuin kotoisen taivaanrannan keltainen mollukka. Mielestäni olin aikamoinen onnenpekka kun kohdalle osui pieni kohtuuhintainen omakotitalo rauhallisesta kylästä vähän kaupungin ulkopuolelta ja pihapiirissä sattuu olemaan vielä toinenkin asunto. Molemmat kuitenkin täydellisesti varustettuja, joskaan eivät mitään loistoasuntoja mutta saamistani kuvista päätellen kuitenkin hyvinkin viihtyisiä.
Tämä kahden asunnon kokonaisuus liittyy osaltaan urheiluun, sillä pystyn läpi talven tarjoamaan niin omille kuin myös muille halukkaille erittäin kohtuuhintaista leiripaikkaa lähes milloin ja minkälaiseksi ajaksi tahansa. Sopivia harjoituspaikkojakin alueelta löytyy kaupungin keskustassa sijaitsevasta urheilukentästä aivan asunnon vieressä oleviin pariinkin nurmikenttään. Eiköhän jostain vielä punttisalikin ilmesty näköpiiriin ja lenkkipolkuja riittää loputtomiin. Kaikki tämä alle satasen lentomatkan päässä Suomesta ja tunnin ajomatkan päässä Barcelonan lentokentästä. Eli kohtuullisen lähellä on katseltavaa vaikkapa ei urheilevalle vieraallekin.
Ikävä puoli ratkaisussani on tietysti se, että en ole valmennettavieni lähellä Suomessa, vaan arkisen työn täällä heidän kanssaan joutuu hoitamaan joku muu, mutta oikein oivallettuna ja asioita tärkeysjärjestykseen laittamalla on mahdollisuus leireillä niin usein ja niin pitkään luonani kuin se itse kunkin kohdalla hyvälle ja tarpeelliselle tuntuu. Tosiasiahan kuitenkin on se, että jos aiot nykyurheilijana päästä huipulle, on pakko viettää mahdollisimman paljon aikaa pois kotimaan pakkasista. Oikeastaan kolmen urheilijani kohdalla on tilanne ollut aiemminkin se että joku muu kuin minä on hoitanut suuressa määrin päivittäisen perustyön ja minä olen ollut mukana enemmälti teniikka ja tehoharjoitteissa. Valitettavasti se neljäs, jonka valmennuksesta olen yksinään vastannut päätti juuri lopettaa yhteistyömme. Syynä oli hänellä varmasti ensisijaisesti Kalevan kisojen finaalin epäonnistumisen tuoma pettymys mutta myös suurelta osin kai se että hän ei jostain syystä voi hyväksyä tällaista ratkaisuani mutta kun kysymyksessä on kuitenkin urheilija joka on aina viihtynyt ulkomaisilla leireillä ja joka muutenkin olisi elämäntilanteessa joka antaisi mahdollisuuden todella panostaa hyvään harjoitteluun hyvissä olosuhteissa entistä enemmän. Varmaan syitä löytyi myös valmentajan persoonasta.
Näillä kuitenkin nyt mennään ja tarjoankin halukkaille mahdollisuuden tulla luokseni leireilemään likimain lentojen hinnoilla joko pidemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi. Tarkempia lisätietoja annan mielelläni.