Yhteistyöstä ja sen puutteesta

Olinpa pitkästä aikaa viime viikonloppuna Urheiluliiton nuorille urheilijoille järjestämällä alueleirillä. Olen ollut noilla leireillä aikaisemminkin sekä henkilökohtaisena valmentajana että kouluttajana. Nyt nuo kouluttajan tehtävät ovat muutaman vuoden olleet taakse jäänyttä elämää. Viikonloppu oli monellakin tavalla mielenkiintoinen. Sain useita uusia tuttavuuksia, jos toki vanhojakin oli paikalla. Pääsinpä muistelemaan menneitä parin veteraanivalmentajan kanssa valmenntajaurani alkutaipaleelta. Muisteltiin vanhoja aikoja ja selviteltiin nuorien nykyurheilijoiden tapaa harjoitella ja viedä uraansa eteenpäin. Taas kerran oli havaittavissa suurta kehittymisen halua ja tekemisen iloa. Vaikka osaamisen ja tekemisen tasoissa oli suuria eroja, jäi urheilijoista taas kerran positiivinen kuva ja iloinen mieli. Itse olin paikalla kahden eri lajin urheilijan kanssa ja tästä johtuen oma kokemukseni leiristä jäi vähän sekavaksi eri ryhmien välisen surffailun takia. Koulutuksen taso kuitenkin kummassakin ryhmässä oli mielestäni vähintäänkin hyvä. Ainoastaan valmentajien pikkaisen puutteellinen osallistuminen jäi minua vaivaamaan, eikä kaikilla ollut edes syynä minunlaiseni kahden ryhmän ongelma.

Ei nii paljoa hyvää, ettei olisi jotain huonoakin. Tai oikeastaan vähän ihmeteltävää. Minulla oli omien leiriläisteni lisäksi lauantaina paikalla, leirin johtajan suostumuksella, kaksi muutakin urheilijaani. Molemmat jo vähän kokeneempia. Me yritimme tehdä harjoituksemme muita häiritsemättä mutta jouduimme toki välillä samoille paikoille leiriläisten kanssa ja aiheutimme heti pientä kitkaa ja ilmeisesti pahaa mieltä parinkin kouluttajan mieliin. Olisi voinut kuvitella että he olisivat halunneet hyödyntää joissakin asioissa leiriläisiä taitavampien urheilijoiden läsnäolon, mutta yllättäen he suhtautuivatkin meihin erittäin torjuvasti. No me tietysti kuokkavieraina siirryimme sivummalle ja jatkoimme puuhasteluamme poissaolevan näköisinä. Ise olisin toiminut kouluttajana toisin ja olen toiminutkin. Valitettavasti tässä kohdin syntyi myös sikäli vähän kiusallinen tilanne että eräät ryhmien valmentajat seurasivat tarkemmin meidän tekemisiämme kuin omaa ryhmäänsä. Kaikesta huolimatta tulen tulevaisuudessakin käyttämään hyväksi kaikki mahdollisuudet harjoitteluun hyvissä olosuhteissa myös tällaisten leirien yhteydessä. Tai tosiasiassa urheilijoitteni hyväksi.

Miten tuo liittyykään otsikkoon yhteistyöstä ja sen puutteesta? Vaikkapa siten, että minulla on urheilija, joka koko syksyn on odottanut silmät kiiluen niitä harjoituksia joissa hän saa harjoitella yhdessä häntä paremman ja kokeneemman urheilijan kanssa. Hän odottaa saavansa yhteisistä harjoituksista apua niin osaamiseen kuin tehoihin, pienestä kilpailusta puhumattakaan. Tai että tuo kokeneempi on lähes viikottain valmis istumaan autossa tunteja päästäkseen näkemään nuoremman paremmin osaamia harjoitteita. Toki siinä samalla pääsee myös näkemään valmentajaa ja parantamaan osaamistaan. Lisäksi nämä molemmat ovat jatkuvasti tekemisissä myös toisen valmentajan kanssa, kumpikin tahoillaan. Minä taas olen näiden kanssa yhteyksissä aina kun se vaan on mahdollista ja tästä jo seuraakin aikamoinen yhteistyökuvio ja tietopankki. Kun tähän vielä liittyy se, että kahdella muullakin valmennettavallani on päivittäisharjoittelua seuraamassa yhteistyövalmentaja minun poissaollessani, voitaneen jo puhua kohtalaisesta verkostosta.

Tänä syksynä on paljon puhuttu liiton organisatiouudistuksesta, henkilövalinnoista ja erityisesti rahasta ja sen puutteesta. Välillä on tuntunut että se on, jos ei nyt lamauttanut toimintaa, ainakin vienyt intoa monelta sellaiseltakin jonka päivittäistoimintaa se ei ollenkaan koske. Meidän ryhmäämme ei tämä keskustelu ole vaikuttanut mitenkään. Me teemme työtä uudessa kokoonpanossa, jos mahdollista entistäkin suuremmalla motivaatiotasolla ja kovilla tavoitteilla. Kun tähän vielä liittyvät edellä kertomani yhteistyökuviot ja niiden mukanaan tuomat mielipiteet ja valmennuksen vivahteet, ei tulevaisuuteen voi suhtautua kuin vähintäänkin luottavaisesti.

Pientä hämmennystä

Lokakuu on puolessa välissä ja olen alkukuun aikana törmännyt pariinkin asiaan, jotka ovat aiheuttaneet pienessä mielessäni jonkinasteista hämmennystä. Lähipiiriini kuuluva tyttönen oli saanut tunnin jälki-istuntoa unohduksista ja kai joistain muistakin pikku rikkeistä. Kun tuo istunto oli suoritettu, kyselin hänen mietteitään asiasta ja hauskaa oli kuulemma ollut. Tunti oli kulunut rattoisasti kännykkää näpräillen, tekstareita kavereille lähetellen ja netissä surffaillen. Kaikki oli tapahtunut ilman pienintäkään häiriöta ja valvova opettaja oli syventynyt samoihin asioihin omalla tietokoneellaan. En voi mitenkään ymmärtää, miten tällainen järjestely voisi auttaa tuon istunnon aiheuttaneisiin syihin korjaavasti kun samaa kännyköiden näpyttelyä käsittääkseni tapahtuu myös oppituntien aikana ja siihen puututaan hyvin harvoin, jos ollenkaan. Mielestäni kännykät pitäisi kerätä pois oppilailta koulupäivän alussa jos niitä nyt kouluun yleensäkään pitää tuoda. Ymmärrän toki opettajien varovaisuuden asiassa, sillä nykysuomessa tuollainen yksilöön kohdistuva rajoitus saattaisi johtaa, jos ei nyt aivan syytteen nostamiseen niin ainakin ankariin nuhteisiin. Eihän opettaja enää saa puuttua ilman sanktion pelkoa edes kiusaamiseen, ei ainakaan jos se tapahtuu koulumatkalla. Ymmärrän opettajia, mutta oppituntien aikaista nettisurffailua en heiltäkään hyväky.

Toinen hämmennystä aiheuttanut asia oli televisiossa käyty huippu-urheilukeskustelu ja sen aiheuttamat reaktiot urheilupiireissä. Tuon keskustelun piti varmasti jollain lailla avata urheilun solmuja, mutta keskustelijoiden suuri määrä ja osittain myös koostumus aiheutti kyllä enemmänkin solmujen kiristymistä kuin niiden aukeamista. Mielestäni suurin puute keskustelussa oli se, että paikalla ei ollut yhtään aktiivivalmentajaa, eli yksi näkökulma jäi keskustelusta kokonaan huomioon ottamatta. Raha, doping ja urheilijoiden psyyke ja sen hoitaminen jäivät minulle keskustelusta mieleen päällimmäisinä. Raha on tottakai ensiarvoisen tärkeä urheilun ylläpitäjä sen kaikilla tasoilla, mutta sen määrä tai puute ei kuitenkaan ole, eikä saa olla este urheilemiselle. Toki sen puute saattaa olla jollain tasolla hidaste menestymisen tiellä ja varmasti useankin lahjakkaan urheilijan ura on päättynyt liian aikaisin rahan puutteeseen. Vai onko? Onko se sittenkin ollut vain veruke ja päätöksen helpottaja?
Dopingkeskustelu on meillä synnyttänyt mielenkiintoisen todisteluongelman. Jos lain mukaan rikostapauksissa ihminen on syyllinen siihen asti kun hänet syylliseksi todistetaan, dopingissa alkaa olla tilanne päinvastainen. Monille urheilija on syyllinen dopingin käyttöön siihen asti, kunnes hän syyttömyytensä todistaa. Kun urheilija alkaa tätä syvällisesti miettiä, saattaa monen halu huipulle pääsemisestä muuttua kyseenalaiseksi.
Minua valmentajana erityisesti hämmensi keskustelussa vähän väliä esille putkahtanut urheilijan psyyken hoito, tai paremminkin väite sen huonosta hoitamisesta. En voi ymmärtää, että tämä on normaalille terveelle urheilijalle se osa-alue, jota ei valmentaja aivan tavallisella arkipäivän kanssakäymisellä voisi hoitaa. Tottakai ongelmatapauksissa pitää käyttää asiantuntijaa niinkuin vammoissa lääkäriä, hierojaa tai fysioterapeuttia mutta eivät urheilijat edes psyykeltään ole jatkuvia ongelmatapauksia ja päivittäisen psyykenhoidon tarvitsijoita.

Tikusta asiaa

Nettiyhteyteni sanoi eilen itsensä irti. Tikkuni on elokuun alusta kiikkunut reitittimen kyljessä ja taloutemme kolme tietokonetta ovat olleet erinomaisen hyvässä yhteydessä verkkoon. Eilen sitten tuo pieni laatikko oli päättänyt sanoa sopimuksemme irti ja lukinnut myös tikussa olleen kortin. Puhelimen kortilla sain kuitenkin yhteyden kun iskin tikun suoraan läppäriini ja operaattorin asiakaspavelusta todettiin puolen tunnin odottelun jälkeen, että reititin vaikuttaa olevan rikki ja sain kehotuksen viedä sen heidän liikkeeseensä huoltoon lähetettäväksi ja sieltä saisin myös uuden kortin. Eipa muuta kuin tänä aamuna autoon ja liikkeeseen, josta jo aikaisempien kokemusten perusteella tiesin tällaisessa tapauksessa saavani hyvinkin nuivaa kohtelua. Vastaanotto oli juuri sellainen kuin odotin. Ensimmäiseksi kysyivät, mitä olin laitteelle tehnyt. Kun kerroin, etten yhtikäs mitään, oli vastaus että sitten joku muu on tehnyt. No eipä ollut, kun kukaan ei minun kahden käyttökertani välillä ollut käynyt koko huushollissa. Vastaus oli, että sitten joku muu. Kukahan se olisi voinut olla? Kun seuraavaksi kysyttiin henkilötunnusta, alkoi mielessäni myllertää. Ainahan nykyään ja lähes kaikkialla kysytään tuota tunnusta ja me yleensä mitään miettimättä luettelemme numerot. Se kai kuuluu asiaan, vai kuuluuko? Onhan tuo tunnus, jonka avulla nykyisessä sähköisessä asianhoidossa pääsee lähes kaikkialle missä meidän henkilökohtaisia tietojamme on kirjattuna. Jäin ihan vakavissani miettimään, eikö tuollaisessa operaattorin pisteessä, jossa voitaisiin operoida ja tunnistaa asiakas vaikka puhelinnumeron tai tuon nettikortin numeron avulla ilman että henkilötunnusta pitää kertoa asiakaspalvelijalle, joka jo seuraavana päivänä saattaa olla töissä aivan muualla ja halutessaan voi kerätä näitä tietoja vaikka kuinka paljon tuleviin tarpeisiinsa. Tai voitaisiin kai heidän tiedostoihinsa kirjautuminen hoitaa niinkin, että minä itse muiden näkemättä antaisin tarvittavat tunnukset heidän koneelleen. En ollenkaan väitä, enkä edes halua uskoa, että joku edellä kuvailemani tyyppi olisi eilen tunkeutunut koneelleni ja tehnyt siellä tuhojaan. Miksi olisi? Minua vain jäi vaivaamaan tuo asiakaspalvelijan kommentti, sitten joku muu. Tuosta kommentista voisi äkkiseltään päätellä, että se voisi olla mahdollista. Olenhan minä ollut useampaan otteeseen mukana kun joku asiantuntija on luvallani ottanut etäyhteyden koneeseeni ja korjannut olemassa olevia, minulle liian vaikeita ongelmia. Miksei tämä siis voisi olla mahdollista ilman lupaanikin. Uskon toki, että takuuhuoltoon lähetetystä reitittimestäni löytyy järkeenkäyvä vika ja parin viikon kuluttua kaikki on taas kunnossa. Tuo pari viikkoa on kuitenkin se aika, jona me siirtelemme tikkua koneesta toiseen eri ihmisten erilaisten tarpeiden mukaan, koska eipä ollut operaattorilla tarjota korvaavaa laitetta takuuhuollossa olevan tilalle. Kyllä me tuon pari viikkoa selviämme, mutta minua kyllä jäi pikkaisen, tai eipä niin pikkaisenkaan vaivaamaan tuo henkilötunnuksen hulvaton kyseleminen milloin missäkin.