Hurjaa menoa

Kolmeviikkoinen leiri täällä Espanjan Benidormissa alkaa olla viimeistä viikonloppuaan vaille valmis. Harjoittelu on sujunut erinomaisesti suunnitelmien mukaan vaikka kelit eivät olekaan meitä hellineet aivan niin kuin olimme odottaneet ja niinkuin olisi ollut mahdollista. Tosin kaikki harjoitukset on tehty juuri niinkuin oli suunniteltu suurinpiirtein Suomen kesää vastaavissa tai välillä pikkaisen viileämmissä keleissä. Sade ei kuitenkaan onneksi ole vieraillut treeneissämme pientä tihkua lukuunottamatta kertaakaan. Olemme siis päässeet tekemään omaa hallikauden jälkeistä perusharjoitteluamme kotimaahan verrattuna varsin mukavasti ja asunto maisemineen on suorastaan loistava. Tai siis asunto lähinnä normaali mutta sijainti kaupungin rantamaisemineen suorastaan henkeä salpaava. Harjoituskenttähän on jo vuosien varrelta tuttu Alfas De Piin mondo, johon sisäänpääsy on ilmaista ja kaikki välineet pikkaisen vajavainen punttisali mukaanlukien, ovat vapaasti käytettävissä.

Oman harjoittelun oheen ovat oman mielenkiintonsa tuoneet ryhmä venäläisiä korkeushyppääjiä omalla peruskuntokauden leirillään. Eikä ihan mikä tahansa ryhmä Tarkemman tutkistelun jälkeen selvisi että ryhmän valmentajana toimii Klugin niminen entinen korkeushyppääjä, joka on voittanut kultaa Sydneyn olympialaisissa. Ja urheilijoina muuan Ivan Ukhov ja Svetlana Shkolina, joka on maailmanmestari Moskovasta ja pronssimitalisti Lontoon olympialaisista ja Ukhovin meriitithän tuntee jokainen, joka edes pikkaisen seuraa yleisurheilua. Parin viime päivän perusteella tuntuu että Shkolina on juuri nyt jostain syystä sairastuvalla tai ei vaan ole osunut muiden mukana saman aikaan meidän kanssamme kentälle. Joukon täydentää muutama meille tuntemattomaksi jäänyt kohtalaisen kovan oloinen hyppääjä, joista heistäkin näkyy osa kuluneiden kahden viikon aikana poistuneen telakalle huollettaviksi.

Enpä yhtään ihmettele että tuota poistumaa on jonkin verran tullut kun tämän päiväiseen aamuharjoitukseen sisältyi jo parin kilometrin lämmittelyjuoksun lisäksi noin pari tuhatta osaharjoitetta ja muutama kymmen sadan metrin vetoja. Siis todella pari tuhatta. Alkuverryttelyn he tekevät jostain syystä mondolla niin että suorat juostaan reippaasti ja kaarteet hissutellen. Sen jälkeen siirrytään nurmelle, jossa toinen pitkä sivu tehdään osaharjoitteita ja toinen sivu juostaan melko reippaasti ja tätä jatkuu usean kierroksen ajan. Sarjojen välillä käydään kentän päädyssä tekemässä epämääräinen määrä vartaloliikkeitä ja kuntopallon heittelyä. Ja sitten taas uudelle kierrokselle. Iltapäivällä sitten homma jatkui samalla systeemillä mutta osarit oli muutettu kinkoiksi ja loikiksi joita kertyi hyvinkin tuollaiset viisisataa ja toinen sivu tietysti juosten. Mukana oleva hieman nuorempi naishyppääjä sai vielä palkinnoksi yhden ylimääräisen kierroksen kun erehtyi lepäämään polvillaan viimeisen loikkajakson päätteeksi. Eikä tämä kai kenellekään olisi mikään ylipääsemätön harjoitus mutta kun ainakin tuo aamupäiväosio on toistunut joka päivä kun me olemme olleet paikalla samaan aikaan täysin samanlaisena.

Mitä me tästä kaikesta sitten olemme oppineet. Ainakin sen että ajatukseni erittäin kovasta harjoittelusta myös tässä lajissa on oikea,jos halutaan päästä maailman huipulle. Toisaalta myös Viivi tuntuu saaneen omaan harjoitteluunsa uusia vaikutteita ainakin sikäli että viime päivinä hän on toistuvasti pystynyt voittamaan itsensä. Omaa harjoittelua emme ole mitenkään muuttaneet mutta tiettyjä vaikutteita tulevaan on todellakin saatu. Olenhan minä ennenkin ollut näkemässä maailman huippujen harjoittelua mutta en itseasiassa koskaan ennen juuri peruskuntokaudella. Siksi tämä hurja meno on pikkaisen yllättänyt. Aika näyttää mitä nämä kokemukset poikivat.

Vain yksi päivä

Aika mielenkiintoinen päivä ja itseasiassa vähän päivää pitempikin jakso täällä Benidormissa alkaa olla hampaiden pesua vaille valmis. Harjoittelu on tänään ja kaikkina näinä päivinä sujunut erinomaisesti. Valmentaja voi olla tyytyväinen urheilijansa tekemisiin, urheilijan mielipiteestä valmentajan tekemisiin ei koskaan voi olla ihan yhtä varma.Ainoa murhe tai ainakin pikkaisen harmillinen asia on viime päivinä ollut sää,
joka ei ole meitä suosinut niin kuin olisimme halunneet. Olemme toki saaneet nauttia pahimmillaan suurinpiirtein suomalaisen kesän lämpötiloista sadekuuroineen mutta emme sellaisesta hellivästä lämmöstä mitä täältä tulimme hakemaan. Vai tulimmeko viime vuoden kokemusten perusteella. Toki totuuden nimessä pitää sanoa että vuosi sitten Tarragonassa kelit olivat paremmat kuin ovat nyt täällä mutta olihan sielläkin epävakaisia jaksoja jolloin harjoituksia jouduttiin pikkaisen soveltamaan. Toki tämänpäiväinen harjoitus tehtiin erinomaisissa olosuhteissa joskaan ei missään helteisessä auringon paisteessa.

Kun loppupäiväksi jäi sitten aikaa ruhtinaallisesti, vietin sitä usealla eri tavalla. Aika pitkään vietin aikaani rantakuppilassa keskustellen itseni kanssa urheilijan kehittymisen filosofiasta. Se on aina ollut yksi mieliaiheistani mutta erikoisen mielenkiintoiseksi se on tullut nyt kun urheilijani on tullut siihen ikään kun kehittymisen eteen joudutaan ihan tosissaan tekemään töitä ja tekemään todellisia valintoja omassa elämässä. Tuo työn tekeminen on tietysti se, johon minulla on mahdollisuus vaikuttaa mutta nuo muut elämän valinnat kuuluvat alueeseen, joka menee minun vaikutusvaltani ulkopuolelle. Toki voin tehdä hyviä ehdotuksia mutta päätöksentekoon en oikeastaan voi enkä kai loppupeleissä haluakaan vaikuttaa. Jokainen meistä kai kuitenkin on oman elämänsä herra joka valinnat tekee. Totuuden nimessä pitää sanoa että tällä kerralla kuitenkin mietin asiaa enemmän urheilulliselta, eli siltä kannalta, johon minulla on mahdollisuus ja johon minun odotetaan vaikuttavan. Tämä siksi, että tämä leiri niinkuin koko talvinen harjoittelu hallikauden kilpailuineen on antanut ennusmerkkejä siitä että jotain entistä parempaa saattaa olla odotettavissa. Mutta niinhän se on urheilussa aina että tuntuu paremmalta kuin koskaan ennen, etkä kuitenkaan voi koskaan tietää mitä tuleman pitää. Kaikenkaikkiaan tällaisten pitkien leirien suuri ansio piilee siinä, että ne antavat mahdollisuuden pohtia ja tehdä asioita, jotka kotioloissa eivät vaan jostain syystä tule mieleen, tai ainakaan ympäristö niiden pohtimiseen ei ole yhtä innostava. Ja että totuus ei kenellekään hämärtyisi, kaiken tämän miettimiseen tarvittiin vain yksi euron Mahou.

Seuraava päivään mahtuva aktiviteetti oli somessa täysin vieraan henkilön kanssa käyty keskustelu Venäjän uhasta Suomelle ja Naton tarpeellisuudesta. En yleensä mielelläni osallistu tällaisiin keskusteluihin ehkä siitä syystä että aikoinaan kunnalispolitiikassa ollessani totesin sen minulle täysin sopimattomaksi ja kiinnostamattomaksi elämänalueeksi. En todellakaan osaa sanoa minkälaisen uhan Venäjä meille tällä hetkellä asettaa. Varmaan kukaan muukaan ei sitä osaa sanoa, mutta en todellakaan voi ymmärtää sitä asennetta että me emme voi mitenkään tulla toimeen ilman ulkopuolista apua. Ei kai tilanne kuitenkaan niin paha voi olla, vaikka meidän viimeaikaiset johtajamme ovat niin ajoittain antaneet ymmärtääkin. Jos näin on, kai he sitten suuressa viisaudessaan olisivat asialle myös jotain tehneet, jos olisivat osanneet.

Kun nämä mietteet ja keskustelut olin saanut kunniakkaasti päätökseen seurasi varsinainen illan clou. Ensin biljardi naapuribaarissa urheilijan kanssa. Turpiin tuli niin että paukkui. Toki siinä oli itsellänikin osuutta kun panin pussiin niin maukkaasti pussin suulla olleen väärän värisen pallon. Pussitus toki oli hieno mutta... Seuraava nöyryytys tuli kotiin palattua yatsissa niinkuin viimeaikoina on ollut tapana. Ei mitään mahdollisuuksia. Toivottavasti kuitenkin kaikki tämä omalta osaltaan vaikuttaa kohottavasti neidin itseluottamukseen ja uskoon tulevista tuloksista. Jos näin on, otan miellläni vastaan kaikki häviöt. Jopa suoranaiset nöyryytykset.