Harmittaa

Nyt kyllä pikkasen harmittaa. Suorastaan voisin väittää että vähän olen jopa vihainen. Kaikki alkoi jo joulukuun alussa Kanarian leirillä, kun urheilijani korkeuden tekniikkaharjoituksen aikana alkoi valitella selkäkipuja. Suhtauduimme asiaan silloin niin, nyt ajateltuna tyhmän välinpitämättömästi, että leiri on loppumaisillaan ja sen jälkeen on aikaa levätä ja antaa kivun poistua niin kuin tällaiset pienet vaivat yleensä poistuvat. Vaan eipä poistunutkaan. Vamma alkoi vaivata aina hypättäessä. Kaiken muun harjoittelun, kovankin, se kesti kunnes loppiaisen tienoilla kipeytyi maksimivauhtisessa juoksussakin. Tai oikeastaan siitä jarrutettaessa. Tässä vaiheessa alkoivat omat hälytyskelloni todella soida, sillä olin ollut aikaisemminkin tekemisissä vastaavanlaisten oireiden kanssa.

Tilattiin siis aika lääkärille joka on erikoistunut liikuntalääketieteeseen. Urheilija pyysi häneltä lähetettä magneettikuvaukseen ohjeitteni mukaisesti, koska halusin pois sulkea erään aikaisemmin useitakin urheilijoita vaivanneen selkävamman. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että kuvausta ei tarvita, vaan antoi kortisonia selkälihakseen ja käski lepäillä pari viikkoa. Kaikki tämä siitä huolimatta että kohtuullisen kallis urheiluvakuutus olisi antanut mahdollisuuden suorittaa tuo kuvaus ja sulkea pelkäämäni vamma. Tai pahimmassa tapauksessa paljastaa sen. Kysymyksessä oli selkärangan viitosnikaman kaaren rasitusmurtuma, joka ajoittain on vaivannut erityisesti korkeushyppääjiä mutta myös eräitä muitakin. Tässä vaiheessa päätimme aloittaa alaselkää tukevien lihasten systemaattisen vahvistamisen, suorastaan kuntoutuksen. Tämä kun valitettavasti aika usein jää vähän lapsipuolen asemaan urheilijoilla jotka muuten harjoittelevat hyvinkin kovaa. Voi jopa olla, että sen merkitystä ei edes valmentajakoulutuksessa painoteta riittävästi, tai sitten me valmentajat olemme tässä kohdin pikkaisen leväperäisiä, koska kysymyksessä ovat harjoitteet joissa ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään. Aika usein näitä tehdään vasta fysioterapeutin ohjauksessa mutta yleensä jo liian myöhään.

Tuo kahden viikon lepojakso kului, selkä oli parempi mutta kipeytyi edelleen. Nyt haettiin apua urheiluakatemian lääkäriltä joka välittömästi määräsi tuohon pyytämäämme magneettikuvaukseen. Juuri äsken sain tulkinnan kuvista ja se kertoo nelosnikaman lievästä turvotuksesta ja myös että sen yläpuolinen välilevy on saanut vähän siipeensä. Vaivan syy on nyt selvillä eikä se onneksi ollut sitä mitä pelkäsin. En tietenkään halua vähätellä vammaa selkärangassa mutta niin lääkäri kuin parin päivän kuluttua hoidon aloittava fysioterapeuttikin ovat sitä mieltä että harjoittelu voi jatkua kaikilla sellaisilla harjoitteilla jotka eivät aiheuta kipua. Hallikausi on tietysti kilpailujen osalta menetetty mutta nyt päästään aloittamaan kesään tähtäävä harjoittelu ja aikaa on ruhtinaallisesti myös tukilihasten huippukuntoon saattamiseen.

Se mikä minua tässä nyt eniten harmittaa, on se että vaikka en suinkaan ole lääketieteen ammattilainen vaan puhun näissä asioissa melkoisella kokemuksen rintaäänellä. Minua ei kuitenkaan haluttu kuunnella vaan lääkäri ilmeisesti koki varpailleen astutun kun hänelle kerrottiin mielipiteeni. Onneksi en ollut epäilyissäni täysin oikeassa mutta oikeanlaisen kuvauksen tuloksena päästään vammaa nyt asianmukaisesti hoitamaan. Valitettavasti vain kuukautta liian myöhään.