Uutta odotellessa

Kesä tuli ja meni vaikkei ilmojen puolesta koskaan oikein kunnolla tullutkaan. Tai kunnolla ja kunnolla. Kyllä minun muistiini mahtuu ilmoiltaan paljon huonompiakin kesiä. Sellaisiakin kun on viikosta toiseen satanut, jos toki ei menneenäkään kesänä sateetonta viikkoa tainnut olla. Onneksi nämä nykyiset, niin sateiset kuin aurinkoisetkin kesät tuntuvat paljon lyhyemmiltä kuin ne pikkupoikana eletyt intiaanikesät, jolloin aurinkoisen päivän aikana saatiin aikaan puuhastelua saman verran kuin nykyiällä viikossa. Tai onko se nyt onneksi? Talvi kuitenkin on aina yhtä kylmä, pimeä ja kolea. Toki minä olen aina ollut enemmän syksyihminen. Olihan se aikaisemmassa elämässäni sadonkorjuun aikaa. Joskus paremman, joskus huonomman, mutta sadonkorjuun kuitenkin. Nykyään taas se on toki myös kesän tulosten yhteenvedon, mutta erityisesti jännittävää uuden, kohta alkavan kauden suunnittelua. Eli taas kerran, joidenkin odotuksista huolimatta, olen aloittelemassa uutta valmennuskautta ja taas kerran uudenlaisella mielenkiintoisella kokoonpanolla. Viivi ja Sofia vanhoina ja Tiina ja Suvi-Riitta uusina tuttavuuksina joskaan eivät todellakaan entuudestaan minulle tuntemattomina. Tiinan kanssa viriteltiin, jopa pikkaisen tehtiinkin yhteistyötä jo viime vuosikymmenen puolivälissä. Silloin se ei useastakin syystä kasvanut kipinästä liekeiksi. Toivottavasti tulos nyt on toisenlainen kun nuoresta neidistä on kasvanut aikuinen, jo olemassa olevaa korkeaa koulutustaan edelleen parantava ja urheiluunsa erinomaisesti motivoitunut itsenäinen nainen. Onhan hänellä edelleen tukenaan myös tuttu ja turvallinen Tiia, jonka kanssa meidän on yhdessä pyrittävä tekemään hyviä päätöksiä jotta tulokset voivat ensi kesänä tulla. Suvi-Riitta taas, on myös motivoitunut kolmiloikkaaja mutta tässä vaiheessa hänen suurin kiinnostuksensa kohdistuu nyt alkaviin ja keväällä päättyviin ylioppilaskirjoituksiin ja niihin valmistautumiseen. Toivottavasti harjoittelullekin löytyy oma tarvittava aikansa, sillä minä en oikein usko ylenmääräisen lukemisen autuaaksitekevään voimaan edes kirjoituksiin valmistauduttaessa. Minulle se, että hän on kolmiloikkaja, aiheuttaa tietysti pientä ylimääräistä päänsärkyä ja uuden opettelemista. Vaan eiköhän tuostakin selvitä. Vanhasta kaartista Sofia seikkailee syksyn Kansasin maisemissa Amerikoissa. Toki hän on siellä koko ajan harjoitellut, toivottavasti saanut uutta intoa tekemisiinsä ja ehkä uusia vaikutteitakin tulevaan. Vuoden vaihteen jälkeen hän on taas toivottavasti rivissä entistäkin motivoituneempana. Tiedän toki että hänellä on hakusessa paikallinen miljonääri tulevaa elämäänsä helpottamaan vaikki en tuon onnistumiseen oikein uskokaan. Viivi taas jatkaa keväällä alkaneita ylioppilaskirjoituksiaan nyt syksyllä, lopettelee ne keväällä ja vaikuttaa jonkin verran turhautuneelta koko touhuun jonka olisi voinut tyylikkäästi hoitaa parissa viikossa jo viime keväänä. Eipä tuo hänen urheilemiseensa vaikuta mitenkään. Turhautumista lisää ehkä enemmän tähän samaan aikaan osuva ylimenokausi, kun vaikuttaa että nyt ei ole kertakaikkiaan mitään millä aikansa saisi kulutettua. Parin viikon kuluttua hän kuitenkin pääsee toteuttamaan suurta unelmaansa, eli harjoittelemaan yhdessä itseään paremman kanssa. Toivottavasti tästä saavat aivan uudenlaista vauhtia korkeushyppäjän urilleen niin Viivi kuin Tiinakin. Molemmilla on varmasti paljon annettavaa toisilleen, niin erilaisia veijareita kuin ihmisinä ovatkin. Vai ovatko?