Kotiuduin juuri yksistä osanottajamäärältään suurimmista tämän kesän yleiurheilukilpailuista Turun urheilupuistosta. Osanottajia oli tietojeni mukaan lähes 500, nuorimmista yhdeksänvuotiaista aina vasta päättyneisiin EM-kisoihin osallistuneisiin huippuihin asti. On kunnioitettavaa järjestäjiltä, että jaksavat viedä tällaiset kilpailut kesäiltana likimain aikataulun mukaisesti läpi. Tulostasosta on vaikea näin äkkiseltään sanoa yhtään mitään, sillä lajeja päättyi ja tuloksia tuli solkenaan ja tulosten tekijöiden ikäjakauma oli suuri. Uskon että illan aikana tehtiin lukuisia omia ennätyksiä tai ainakin kesän parhaita tuloksia.
Se mikä kuitenkin jäi kisoista päällimmäisenä mieleen oli kauhea, suorastaan vaarallinen epäjärjestys kentällä. Jos kilpailijoita oli aikataulun tiukkuudesta ja lajien runsaudesta johtuen samanaikaisesti kentällä kymmenittäin, oli siellä heidän lisäkseen ainakin toinen mokoma valmentajia, vanhempia , sisaruksia, muita sukulaisia ja arvatenkin myös joukko uteliaita kylänmiehiä. Heti ensimmäisten lajien, nuorimpien rinnakkain suoritettavien korkeushypyn ja keihäänheiton aikana oli koko kenttäpäädyn näihin lajeihin yhteensä osallistuneen noin 30 kilpailijan lisäksi miehittänyt varmasti satapäinen joukko näitä, joiden paikka on vain ja ainoastaan aidan takana katsomossa. Oli siellä toki joukossa muutama toimitsijakin. Ymmärrän kyllä, toki aika vastahakoisesti, että nuorimmat tarvitsevat jonkun vanhemman tukea kilpailemisensa ensiaskeleilla, mutta en ymmärrä miksi siellä pitää olla kaikkien kynnelle kykenevien. Jos kaikki ne, joiden paikka on katsomossa olisivat olleet siellä kannustamassa urheilijoita, olisi saatu aikaan tunnelmaltaan loistavat kilpailut. Nyt me harvat, jotka katsomossa istuimme saimme sydän syrjällään pelätä jonkun pienimmistä jäävän kaarteessa avauksiaan vetävien aikuisten alle tai aikuisen juoksijan törmäävän pikkunassikan juoksuradalla holtittomasti heiluvaan keihääseen. Onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa. Monen vuorossa olleen urheilijan suoritus kylläkin kärsi ympäriinsä säntäilevistä ihmisistä, jotka eivät suinkaan olleet vain lapsia vaan pääasiassa aikuisia, muiden jaloissa pyörineitä valmentajia, joukossa muutamia erittäin kokeneita konkareita jos myös niitä jotka tapaavat tyydyttää pätemisentarvettaan ajattelematta ollenkaan ketkä kilpailuissa ovat pääosassa. Tai ainakin pitäisi olla.
Hämmästyttävää oli myös pikajuoksujen lähtöpaikalla takasuoralla se, että taas kaikki asianosaiset ja osattomat kilpailijoiden lisäksi pyörivät osin nurmikolla, osin jopa radalla vaikka aidan takaa katsomosta kaikki olisivat nähneet tapahtumat paljon paremmin ja olisivat kyllä erinomaisesti pystyneet sieltä antamaan viimeiset viisaat ohjeensa omille urheilijoilleen muita häiritsemättä.
Tiedän, että taas kerran herätin pahennusta huudellessani katsomosta ihmisille, jotka kävelivät täysin kilpailijoista välittämättä heidän suorituspaikoillaan. Saamistani murhaavista katseista huolimatta tulen näin vastakin tekemään, koska niin minun kuin muidenkin valmentajien paikka on vain katsomossa. On aina ollut ja tulee aina olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti