Olipa tilaisuus olla tänään mielenkiintoisessa tapahtumassa Helsingin olympiastadionilla, kun Viivi pääsi hyppäämään huomenna alkavien EM-kisojen testikilpailuun. Eihän siellä urheilijoita testattu, vaan järjestelyjen toimivuutta. Me olimme mukana kutsuttuina, urheilijat urheilemassa ja valmentajat muuten vaan aikaansa kuluttamassa. Kilpailun osanottajat oli jonkinasteisella pikahälytyksellä kutsuttu etelä-suomen neljän suurseuran urheilijoista ja lajeja oli kaksi kustakin lajiryhmästä. Homma hoidettiin aikataulun mukaisesti läpi kaikkine koukeroineen vajaassa parissa tunnissa. Itseasiassa kaikki toimi kohtuullisen hyvin, varsinkin varsinaisen kilpailemisen osalta. Pikkaisen jäi ihmetyttämään korkeushyppäjänaisten seisottaminen ensin esittelyä odottamassa stadionin nurmella ja varsinaisen kilpailun aikana heitä odotutettiin mitä ihmeellisimmistä syistä minuuttitolkulla. Eipä siis ihme, että kaikki kolme mukana ollutta eivät kovin kummoisiin tuloksiin yltäneet. Jos huomenna aamulla naisten karsinnassa toimitaan samoin, voi veikkailla kisan kestävän tuntitolkulla ja siitä eivät maailmantähdet todellakaan pidä. Maailmantähdet todella, sillä naisten korkeushypyn painopiste on paria poikkeusta lukuunottamatta eurooppalainen. Näin on toki tällä hetkellä miehissäkin.
Ainoa pieni särö hyvään reissuun tuli heti paikalle saavuttua, kun Eläintarhan verryttelykentän portilla ei meille ollut aueta sisäänpääsyä. Vastassa oli pari tummaa järjestysmiestä ja heidän porilainen päällikkönsä, joilta ei millään meinannut löytyä ymmärrystä pyrkimyksillemme. Siinä meitä sitten seisotettiin melko tylyin sanankääntein reilut puoli tuntia, kunnes jostain tuli armahtava lupa sisäänpääsyyn. Vielä siinäkin vaiheessa päällikkövartija melko suorin sanoin ilmaisi varpaitaan tallotun. Emme mekään siinä vaiheessa itseämme kovin voittajiksi tunteneet, varsinkin kun sama epätietoisuus jatkui vielä kotvan kentän puolellakin. Kun homma sitten lopulta lähti rullaamaan, se rullasikin erinomaisesti. Me valmentajat saimme jopa luvan liikkua stadionilla vapaasti aitojen yli katsomonosasta toiseen. Tämähän on siellä normaalisti täysin kiellettyä.
Kokemus oli varmasti pääasiassa melko nuorille urheilijoille mielenkiintoinen ja antoi oppia toivottavasti itse kullekin eteen tuleviin arvokisoihin. Selvästi tuli esiin myös suomalaisten kisajärjestäjien ammattitaito ja pitkä kokemus, joskin myös television kameramiesten sinnikkyys lähikuvien saamiseksi urheilijoista. Ainakin Viivi vaikutti välillä tuntevan olonsa melkolailla ahdistetuksi kun yksi kuvaajista pyöri hänen ympärillään pitkät tovit. Siinä ei edes paikan vaihto auttanut, sillä tämä kaveri oli todellakin päättänyt ketä kuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti