Minulla on ollut tapana seurata televisiosta itsenäisyyspäivän juhlia presidentinlinnassa. Tänä vuonna en aio sitä tehdä.
Muistan kun pienenä poikana istuin lauantaisin saunan lauteilla isäni ja muutamien kylän miesten kanssa. Heidän oli sinne tapana kerääntyä omaan pieneen suojattuun piiriinsä muistelemaan ja kertaamaan juuri päättyneen sodan muistoja ja kauhuja. Se oli paikka, johon eivät ulkopuolisten silmät nähneet, eivätkä korvat kuulleet. Siellä kerrattiin muutamien viime kuukausien ja monien kohdalla vuosien kokemuksia. Isäni kuului näihin viimemainittuihin. Minä sain olla siellä mukana, koska olin vielä niin pieni että minun oletettiin olevan ymmärtämättä sitä, mistä puhuttiin. Niin minä olinkin mutta muistan kuitenkin vaistonneeni noista puheista koettua pelkoa, tuskaa ja hyvien ystävien, sotilastoverien menettämisestä johtunutta kaipausta ja suurta vihaa vihollista kohtaan. Ei toki niin, että yksittäinen sotilas vihollisen puolella olisi ollut se pahin. Olihan hänkin jonkun poika, mahdollisesti jonkun mies, jopa jonkun isä. Siksi usein tuli esiin myös se raastava tappamisen vaikeus, joka heidän mielessään jossain taustalla liikkui. Noissa puheissa tuli usein esille se poliitikkojen osaamattomuus että siellä rintamalla pojat, aviomiehet ja isät joutuivat ampumaan toisia samanlaisia. Kun näitä tarinoita ja keskusteluja olen myöhemmin oppinut pikkaisen analysoimaan ja mielessäni käsittelemään, olen tajunnut että tuo oli hyvin suuri, jos ei toki varmasti suurin asia, joka näiden saunakaverieni mieltä painoi. Kyllä se s uurin oli kaiken aikaa ollut pelko oman hengen menetyksestä ja siitä ettei oma perhe joutuisi menettäjäksi.
Miten tämä sitten liittyy siihen että en aio tänään katsoa linnan juhlia. Siten, että viimeksi kuluneet viikot ja päivät ovat osoittaneet, että meillä on tällä hetkellä sellaiset johtajat, jotka eivät ole ansainneet minkäänlaisia juhlia. On vain valehtelijoita ja oman, niin poiliittisen kuin taloudellisenkin edun tavoittelijoita. Olisi suorastaan kuvottavaa katsella, kuinka nämä nousukkaat esittelevät itseään, pukujaan, kampauksiaan, kunniamerkkejään ja antavat vielä lipeviä mitäänsanomattomia haastatteluja. Toki siellä joukossa valtaosaltaan on niitäkin, jotka ovat omilla ansioillaan juhlansa ansainneet, mutta minun mielestäni nämä kovan poliittisen pelin pelaajat eivät ole juhlaansa ansainneet. En myöskään voi omissa ajatuksissani ohittaa sitä illan emännän pitämää puhetta, jossa hän eläinten hyvinvoinnin nimissä luokitteli suomalaiset ruoantuottajat jos ei aivan nyt aivan rikollisiksi,niin ainakin ammattitaidottomiksi eläinten rääkkääjiksi. Sitähän he eivät todellakaan ole ja pärjäävät kyllä varmasti niin monen suomalaisen ihannoimille ulkomaisille kanssaveljilleen.
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti