Itsenäisyyspäivä

Minulla on ollut tapana seurata televisiosta itsenäisyyspäivän juhlia presidentinlinnassa. Tänä vuonna en aio sitä tehdä.
Muistan kun pienenä poikana istuin lauantaisin saunan lauteilla isäni ja muutamien kylän miesten kanssa. Heidän oli sinne tapana kerääntyä omaan pieneen suojattuun piiriinsä muistelemaan ja kertaamaan juuri päättyneen sodan muistoja ja kauhuja. Se oli paikka, johon eivät ulkopuolisten silmät nähneet, eivätkä korvat kuulleet. Siellä kerrattiin muutamien viime kuukausien ja monien kohdalla vuosien kokemuksia. Isäni kuului näihin viimemainittuihin. Minä sain olla siellä mukana, koska olin vielä niin pieni että minun oletettiin olevan ymmärtämättä sitä, mistä puhuttiin. Niin minä olinkin mutta muistan kuitenkin vaistonneeni noista puheista koettua pelkoa, tuskaa ja hyvien ystävien, sotilastoverien menettämisestä johtunutta kaipausta ja suurta vihaa vihollista kohtaan. Ei toki niin, että yksittäinen sotilas vihollisen puolella olisi ollut se pahin. Olihan hänkin jonkun poika, mahdollisesti jonkun mies, jopa jonkun isä. Siksi usein tuli esiin myös se raastava tappamisen vaikeus, joka heidän mielessään jossain taustalla liikkui. Noissa puheissa tuli usein esille se poliitikkojen osaamattomuus että siellä rintamalla pojat, aviomiehet ja isät joutuivat ampumaan toisia samanlaisia. Kun näitä tarinoita ja keskusteluja olen myöhemmin oppinut pikkaisen analysoimaan ja mielessäni käsittelemään, olen tajunnut että tuo oli hyvin suuri, jos ei toki varmasti suurin asia, joka näiden saunakaverieni mieltä painoi. Kyllä se s uurin oli kaiken aikaa ollut pelko oman hengen menetyksestä ja siitä ettei oma perhe joutuisi menettäjäksi.
Miten tämä sitten liittyy siihen että en aio tänään katsoa linnan juhlia. Siten, että viimeksi kuluneet viikot ja päivät ovat osoittaneet, että meillä on tällä hetkellä sellaiset johtajat, jotka eivät ole ansainneet minkäänlaisia juhlia. On vain valehtelijoita ja oman, niin poiliittisen kuin taloudellisenkin edun tavoittelijoita. Olisi suorastaan kuvottavaa katsella, kuinka nämä nousukkaat esittelevät itseään, pukujaan, kampauksiaan, kunniamerkkejään ja antavat vielä lipeviä mitäänsanomattomia haastatteluja. Toki siellä joukossa valtaosaltaan on niitäkin, jotka ovat omilla ansioillaan juhlansa ansainneet, mutta minun mielestäni nämä kovan poliittisen pelin pelaajat eivät ole juhlaansa ansainneet. En myöskään voi omissa ajatuksissani ohittaa sitä illan emännän pitämää puhetta, jossa hän eläinten hyvinvoinnin nimissä luokitteli suomalaiset ruoantuottajat jos ei aivan nyt aivan rikollisiksi,niin ainakin ammattitaidottomiksi eläinten rääkkääjiksi. Sitähän he eivät todellakaan ole ja pärjäävät kyllä varmasti niin monen suomalaisen ihannoimille ulkomaisille kanssaveljilleen.
Hyvää itsenäisyyspäivää.

Pärnän KK-projekti

Vuosi sitten, kun julkaisin edellisen blogini, ajattelin sen jäävän viimeisekseni. Kolme kuukautta sitten tapahtui kuitenkin jotain, joka toi taas elämääni uutta potkua ja sen vanhan tekemisen tunteen.Vanha ystäväni ja pitkäaikainen valmennettavani, Heikki Pärnä pyysi apuani projektiinsa, joka tähtää vielä kerran hypätä korkeutta Kalevan Kisoissa. Varsinkin kun ne käydään hänen kotikentällään, Turun Paavo Nurmen kunnianarvoisella stadionilla. Minusta tuli siis taas valmentaja muutaman vuoden tauon jälkeen.

Suunnitelmat olivat aluksi melko summittaiset ja jossain määrin epätarkat, mutta loimme yksinkertaisen systeemin, jota lähdimme melko säntillisesti toteuttamaan. Onhan kuitenkin kysymyksessä urheilija, joka aikoinaan urheili hyvin tavoitteellisn määrätietoisesti ja toisaalta työssään hyvin menestynyt insinööri, joka työelämään siirtyessään asetti työn ja perheen urheilun edelle. Kolmen kuukauden insinöörintarkan toiminnan jälkeen on edetty juuri niin kuin suunnittelimme ja nyt on aika ottaa seuraava askel. Meille ovat selvinneet urheilijan tämän hetkiset vahvuudet ja osaamiset, kuten tietysti myös olemassa olevat heikkoudet. Merkittävimmät huomiot ovat että taito on edelleen tallella ja tekniset ominaisuudet ovat yllättävän korkealla tasolla. Tuntuu että kesän aikana tehdyllä tekniikkaharjoittelulla on tiettyjä osaamisen alueita jopa pystytty nostamaan tasolle, jolla ne eivät ole koskaan olleet. Toisaalta päivittäinen toimistopöydän äärellä istuminen ja erilaisten projektien vaatima autolla ajaminen, ovat vaikuttaneet niin, että fysiikka ei ole ihan niin korkealla tasolla kuin ehkä oletimme ja se tulee olemaan lähiaikojen ensisijainen kehittämisen kohde. Tulee mieleen polkupyörällä ajo. Kun sen kerran oppii, niin sen osaa ikuisesti mutta ajan kuluessa vauhti alkaa laskea. Tämä fysiikan jonkinasteinen laskeminen onkin nyt se, mitä seuraavaksi lähdetään nostamaan ja itseasiassa juuri tänään tuo työ aloitettiin Salon urheilupuiston loistavalla tekonurmella. Systeemi on hyvin yksinkertainen. Runsaasti juoksua ja paljon ponnistuskontakteja ilman taukoa väsymykseen asti.

Kun kysymyksessä on jo lähes nelikymppinen, hyvin paljon urallaan kokenut urheilija, joka ei tietenkään ole aloittamassa uraansa uudelleen, eikä myöskään tavoittele edes kotimaan absoluuttista huippua, kansainvälisestä puhumattakaan, liittyy tähän projektiin totisen tekemisen lisäksi aimo annos hersyvää huumoria. Tietty karski uhoaminenkaan ei ole poissuljettu, sillä kyllä me omalta osaltamme haluamme herätellä nuoria hyppääjiä tekemään tulevaisuudessa enemmän töitä että saisimme rakkaan lajimme tason nousemaan edes pikkaisen nykyisestä aallonpohjastaan. Tiedän että ainakin yhtä kärkihyppääjäämme on jo valmentajansa toimesta jos ei nyt aivan uhkailtu niin ainakin tullaan ehdottelemaan kävelyä kotiin tulevista Turun kisoista, jos ei pysty voittamaan siellä Pärnää.

Tulemme myös kertomaan harjoittelun edistymisestä niin näissä blogeissani kuin myös Facebookin korkeushyppy sivustolla sekä sanoin että videoin. Toki niitä lukevien ja videoita katselevien nuorten hyppääjien ja ehkä vielä kokemattomien valmentajien on hyvä huomioida, että meidän systeemimme ja harjoittelumme on erittäin pelkistetyn kovaa ja yksinkertaista. Se ei siis missään nimessä sovi sellaisenaan yhdellekään vähän kevyempään harjoitteluun tottuneelle, puhumattakaan enemmän taikka vähemmän aloittalevalle juniorille. Pitää muistaa että Heikki oli huippuaikoinaan erittäin kovaa ja juniorina erittäin monipuolisesti harjoitellut hyppääjä ja myös aktiivinen koripalloilija. Nythän hän korkeuden lisäksi käy pari kertaa viikossa hyppäämässä mäkeä ihan vaan pitääkseen hauskaa ja tyhjentääkseen päätään paineista.