Kukko puistossa

Olen viime aikoina viettänyt paljon aikaani tuossa viereisessä La Paloma puistossa ja tutustunut siellä erikoisten kasvien lisäksi runsaaseen lintukantaan. Erityinen suosikkini on komea riikinkukko, joka pikkaisen maaniteltuna tai ainakin härnättynä saattaa levittää komeat sulkansa värikkääksi levyksi. Hän on aikalailla arvonsa tunteva herra, joka ei kaikkina päivinä edes näyttäydy puhumattakaan sulkiensa esittelystä. Tänään hän oli erittäin mukavalla ja komealla tuulella ja minä muiden mukana vietin paljon aikaa hänen seurassaan. Ikävä kyllä, kameraa ei ollut tälläkään kertaa mukana, ei edes puhelinta.

Tämän herran ihailun takia jäi kotimaisten halli SM-kisojen seuraaminen vähän vähemmälle kuin yleensä, vaikka se täällä muutenkin rajoittuu live tuloksiin ja netin lehtiuutisiin. Eilisen päivän suurin uutinen lienee ollut lähes kaikissa medioissa se, että Minna Nikkanen voitti seiväskultansa, jos ei nyt ihan sääntöjenvastaisella petoksella, niin ainakin tuurilla, jota ei urheilussa mitenkään saisi hyväksyä. Ei ainakaan suomalaisessa. Minusta näissä rimalajeissa rima joko pysyy kannattimillaan tai putoaa, eikä siinä silloin pitäisi olla kauheasti sijaa selittelyille. Tiedän toki että tuosta huolimatta asioista voidaan polemisoida pitkäänkin, ja erittäin kovaäänisesti. Tehtiin siellä joitakin kohtuullisia ja mielenkiintoisia tuloksiakin mutta niiden löytäminen ei ollut kovinkaan helppoa noita livetuloksia lukuunottamatta. Ikävä vaan että tavallinen, ei niin kauheasti yleisurheiluun vihkiytynyt penkkiurheilija ei välttämättä noita live tuloksia edes osaa etsiä.

Tämä päivä siis meni tulosten suhteen vähän tuon kukkoherran takia mutta jotain mielenkiintoista jäi sentään haaviin. Jokavuotinen keskustelu käytiin taas henkilökohtaisten ja vähän muidenkin valmentajien asemasta kilpailuissa. Erityisesti tietysti eritasoisissa SM-kilpailuissa. Kyllä minä sen jo olen alkanut vuosien varrella hyväksyä, että valmentajat maksavat siitä että pääsevät tekemään työtään noihin kisoihin. Senkin ymmärrän että nämä arvokkaan näköiset pukumiehet eivät välttämättä maksa, mutta sitä en ymmärrä että näiden pukumiesten korteilla pääsee vapaasti liikkumaan urheilijoiden verryttelyalueella mutta valmentajakorteilla ei. Onneksi valmentajien ajatuksenjuoksu on kaikkina näinä vuosina oppinut jo niin ovelaksi, että erilaisin tässä mainitsemattomin keinoin huotajakorttien, joiden avulla kulku on paljon vapaampaa, siirtäminen valmentajalta toiselle on muodostunut jo lähes taiteeksi. Ja järjestäjä luulee saaneensa maksun kaikilta. Ja liitto luulee pitävänsä valmentajia vuodesta vuoteen aina vaan kiristyvässä otteessaan.

Kun sitten kukolta joudin, vilkaisin tuloksia ylimalkaan ja totesin että eivät ne naisten korkeushypyn tulokset aivan niin ala-arvoisia olleet kuin eiliset miesten, mutta eipä näissäkään mitään ole viimeiseen vuosikymmeneen tapahtunut. Ei ainakaan positiiviseen suuntaan. Jotain pitäisi tuon lajin nostamiseksi tehdä nopeasti ja tehokkaasti. Olen kuullut että ei ole rahaa ja kun ei ole rahaa ei voi tehdä mitään ja kun ei oikein tehdä mitään, ei tule tuloksia. Olisikohan otettava käyttöön entisaikojen malli. Ensin tehtiin töitä rajusti. Kun saatiin pikkaisen tuloksia, innostuttiin käyttämään pikkaisen omaa rahaa harjoittelun kustatamiseen ja tehtiin töitä entistä rajummin ja kun sitten taas tulokset paranivat, alkoi sitä rahaa löytyä jo muualtakin harjoitteluun. Ei toki mihinkään muuhun kuin harjoitteluun, eikä kenellekään palkaksi asti mutta kuitenkin niin että oli mukavampi harjoitella ja valmentajankin mukavampi seurata harjoittelua.

Eli tällaisia ajatuksia tuli kukolta puistossa ja tuli siellä kisoissa tänäänkin muutamia ihan mukavia tuloksia.

Benalmadenan rauhaa

Olen nyt asustellut täällä Benalmadenan rauhassa suurinpiirtein puolitoista kuukautta. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, paikka on entuudestaan tuttu mutta näinä viikkoina on tämä kaupunki lähiympäristöineen avautunut aivan uudella tavalla ja näyttänyt varsinaiset kasvonsa. Asun kaupungin yläosassa, Arryio De Mielissä. Tämä on kaupungin varsinainen keskus normaaleine espanjalaisine elämineen. Täällä ovat kaupat, rautatieasema ja lukuisat ravintolat ja baarit, joissa voi poiketa pikaisesti kahvilla tai oluella tai sitten iltamyöhällä katsomassa jalkapalloa. On tällä alueella kuitenkin pari suomalaisbaariakin, toinen enemmän iltapaikka asuntoni alakerrassa ja toinen taas varsinainen suomalaisten kokoontumispaikka kotimaisine tv-kanavineen. Vaikka en niin kauhean viehättynyt näistä suomalaispaikoista koskaan ole ollutkaan, on tuosta Bar Victoriasta kuitenkin tullut  minullekin jonkinlainen helposti tavoitettava kahvipaikka, monien muiden täällä vakituisesti asuvien maanmiesten tavoin, eikä vähiten omistaja Pacon takia. Hän on alunperin espanjalainen, joka suomalaisen vaimonsa ja tyttäriensä kanssa pitää tuota paikkaa ja kun puhuu monien vuosien Sumessa asumisen seurauksena myös kohtalaisesti kieltämme, olen saanut hänestä erittäin mieleisen juttukaverin. Huomattavasti paremman kuin asiakkaina olevista suomalaisista, joiden heidänkin kanssaan toki välillä päästään mielenkiintoisiin keskusteluihin, eikä täällä ole havaittavissa ollenkaan niin suurta katkeruutta kotisuomea kohtaan kuin oli syksyisessä asunpaikassani Churrianossa.

Päivittäisiä kävelylenkkejäni suuntaan useimmiten alas rannalle, siis käsittääkseni sinne oikeaan Benalmadenaan, joka on varsinaisesti se turistien miehittämä osa tästä kaupungista. Sieltä, jyrkän rinteen alaosasta löytyvät rantakatu hiekkarantoineen, baareineen  ja enemmän turistien rahojen menoksi perustettuine kauppoineen ja sieltä myös löytyy kesäaikana kaupungin vilkas yöelämä. Löytyy sieltä toki myös huvivenesatama hienoine miljoonaveneineen ja luksusasuntoineen. Täällä ylhäällä ja varsinkin näin talvella ei yöelämää juurikaan ole. Myös hintataso täällä ylhäällä on jonkin verran alhaisempi kuin rannan tuntumassa. Sieltä löytyvät myös rinta rinnan lukemattomat hotellit, joihin juuri tänä viikonloppuna odotetaan saapuvaksi myös suomalaisia talviloman viettäjiä. Kyllä nämä talot täällä ylhäälläkin, tämäkin jossa asun, ovat aikoinaan olleet oikeita hotelleja kaikkine palveluineen mutta ovat sittemmin muuttuneet enemmän apartment tyyppisiksi yksityisomisteisiksi asunnoiksi. Tämän minunkin asuntoni omistaa paikallinen, tuossa vielä vähän ylempänä omakotitalossa asuva pariskunta, joiden kanssa asioin suoraan ilman ulkopuolista välittäjää, jos toki välittäjän kautta asunnon löysin. Kaiken kaikkiaan tämä kaupunki on aika iloinen sekamelska aitoja espanjalaisia, suomalaisia ja englantilaisia enemmän tai vähemmän pysyvästi täällä asuvia ja vain täällä lyhyesti poikkeavia lomalaisia. On täällä ylhäälläkin toki turisteille palveluja, kuten melko suuri tivoli ja erityisesti tuonne lähivuorelle täältä lähtevä köysirata. Tähän aikaan erottaa turistin pysyvästä asukkaasta parhaiten siitä että turisti kulkee t-paidassa ja sortseissa kun taas meillä muilla on toppatakki tiukasti päällä.

Mielenkiintoinen, toki jo aikaisemmin tietämäni havainto espanjalaisten luonteesta ja sen erilaisuudesta maan eri osissa on saanut taas kovasti vahvistusta täällä ollessani. Kun kaksi vuotta sitten Kataloniassa ollessani ei siellä saanut paikalliseen väestöön minkäänlaista kontaktia koko talvena, niin täällä heitetään holat lähes jokaisen vastaantulijan kanssa ja täällä myös pystyy kaikkialla keskustelemaan jos ei nyt ihan suomeksi niin ainakin englanniksi. Eikä tämä kuitenkaan ole sen pienempi paikkakunta kuin silloinen Els Pallaresoskaan vaan päinvastoin moninverroin suurempi. Todellinen syy lienee katalaanien ja andalusialaisten suuri ero luonteessa ja varsinkin ystävällisyydessä. Vauraassa Kataloniassa ei yllättäen Barcelonaa lukuun ottamatta oikein ole osattu, eikä kai haluttukaan panostaa turistien palvelemiseen, vaikka sielläkin toki lomapaikkoja varsinkin kesäaikaan löytyy. Täällä sensijaan turismilla on erittäin suuri merkitys ja välillä jopa tuntuu että se jossain määrin hidastaa tämän seudun muuta toimeliaisuutta.

Vaikka en olekaan koko talvena ollut missään tekemisissä urheilun kanssa, olen kuitenkin kuin vanhasta muistista silloin tällöin suunnannut kävelylenkkini tuohon viereiselle Benalmadenan kentälle ja poikennut välillä myös Torremolinoksen kentällä. Pikkaisen olen ihmetellyt sitä, että noilla kentillä on koko ajan näkynyt muista maista kuin Suomesta tulleita urheilijoita harjoittelemassa. Erityisesti ruotsalaisia, mutta suomalaisia olen nähnyt vain pari kappaletta valmentajineen. Heistäkin toisen jo marraskuun lopulla ja Kristiina ja Makehan olivat tammikuussa perinteisesti tuolla Sierra Nevadan vuorella ja heitä kävin tapaamassa Malagan lentokentällä heidän pois lähtiessään. Ruotsalaisetkin ovat tällä hetkellä pääasiassa kotimassaan kilpailemassa mutta muutamat näkyvät viihtyvän täällä tälläkin hetkellä. He painottavat nimenomaan tämän seudun hyviä harjoitusmahdollisuuksia läpi talven huonoimmillaankin Ruotsin kesän kaltaisissa olosuhteissa ja täällä harjoittelun kohtuullista hintatasoa ja kenttien rauhallisuutta päiväsaikaan ja ovat käsittääkseni palaamassa tänne takaisin heti maaliskuussa. Toivon hartaasti että silloin alkaisi täällä näkyä jo suomalaisiakin tekemässä kovaa perusharjoittelua erinomaisissa olosuhteissa.