Maanjäristys

Tänä aamuna muutama minuutti vaille kuusi paikallista aikaa heräsin. Se on minulle poikkeuksellinen aika mutta tunsin kuinka sänkyni heilui ja tärisi, ikkunat helisivät ja alas laskettu metallinen kaihdin piti outoa kolinaa. Sytytin valon ja nousin tunteakseni kuinka lattia allani huojui. Itseasiassa koko talo teki samoin. Oikeastaan kaikki huoneessani tuntui olevan liikkeessä. Hetken ihmettelin tapahtunutta ja tajusin olevani keskellä maanjäristystä. Tai en keskellä, niin kuin myöhemmin selvisi mutta reilun sadan kilometrin päässä Välimerellä sijaitsevan mullistuksen vaikutusalueella. Tuota heilumista kesti mielestäni ikuisuuden, todellisuudessa vajaa kymmenen minuuttia, välillä voimistuen, välillä heiketen. En tuntenut pelkoa, pakokauhusta puhumattakaan mutta mieleen tuli kyllä mahdollisuus että voisiko tapahtua jotain todella pahaa, koska onhan täällä muutamia vuosia sitten tapahtunut järistys jossa jopa taloja sortui. Silloin toki vähän pohjoisempana Murciassa. Silloin olin itse Benidormissa eli vain noin sata kilometriä pohjoisempana, enkä silloin mitenkään havainnut tapahtunutta. Heiluminen lakkasi aikanaan ja kun menin parvekkeelle, päättelin ulkona liikkuvien ihmisten kovaäänisestä keskustelusta että jotain poikkeuksellista oli tapahtunut ja hetken kuluttua näin kaduilla useita poliisiautoja tarkastelemassa tilannetta. Onneksi ilmeisesti mitään vahinkoja ei täällä ollut tapahtunut. Myöhemmin selvisi että Afrikan puolella Melillassa oli talojen seiniä halkeilut mutta kovin vakavia vaurioita ihmisuhreista puhumattakaan ei ollut syntynyt. Vajaan tunnin kuluttua alkoi sama uudelleen jälkijäristyksenä mutta onneksi paljon vaimeampana ja sen jälkeen tilanne on ollut vakaa ja rauhallinen.

Vaikka ei mitään vakavampaa tapahtunut, on mielessäni tämän päivän aikana moneen otteeseen pyörinyt ajatus siitä pelosta, pakokauhusta ja tuskasta, jota ovat kokeneet miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa vastaavissa mutta paljon pahemmissa myllerryksissä. Tämä järistys oli voimakkuudeltaan 6,1 Richterin asteikolla, eli kohtuullisen kova mutta ei kuitenkaan tuhoisan kova ja ilmeisesti talot täällä on kuitenkin rakennettu kestämään tällaisia voimia. Voin kyllä kuvitella tämän jälkeen, miltä tuntuu paikoissa joissa talot sortuvat ihmisten päälle, maantiet katkeavat ja kaikki toiminta pysähtyy ja jossa kaukaisimpiin kyliin ei päästä pelastustoimiin päiväkausiin. En todellakaan haluaisi olla tapahtumien keskipisteessä silloin kun jotain tuollaista tapahtuu, vaikka en tuskin tämänaamuisen perusteella edelleenkään pysty edes kuvittelemaan sellaista todellisuutta.

Muistan Thaimaan suuren tsunamin ajoilta kun kirjoitettiin eläinten paenneen sisämaahan ennen varsinaisen aallon tuloa. Tuo palasi mieleeni kun kuuntelin pian järistyksen jälkeen naapuripuistossa vapaana liikkuvien kukkojen kovaa aamukiekumista. Ehkä se oli ihan normaalia. En osaa sanoa kun en yleensä siihen aikaan aamusta ole niiden metelöintiä ollut kuuntelemassa vaikka tiedän toki kukkojen yleensäkin niin aamuisin tekevän. Tulipa kuitenkin tuossa tilanteessa mieleeni jopa mahdollinen jonkin asteinen tsunami, jota ei sitten kuitenkaan tullut. Onneksi, vaikka täällä asutus nousee nopeasti rannasta poispäin siirryttäessä eli toteutuessaankaan se ei olisi kovin suurta tuhoa pystynyt aiheuttamaan. Ehkä huvivenesataman muutama kymmen miljoonajahtia olisi kokenut kovia.

Nyt on jo iltapäivä, aurinko paistaa ja kaikki on muutenkin hyvin ja hyvässä järjestyksessä. Monenlaisia asioita olen elämäni varrella kokenut ja tämänkin pääsin vielä kokemaan. En osaa sanoa olenko tästä kokemuksesta kovinkaan kiitollinen mutta yhtenä uutena ja erilaisena tapahtumana se matkani varrelle kuitenkin ilmestyi. Ja täysin varoittamatta niin kuin monilla asioilla on tapana.

Vanha tutuksi

On se vaan ihmeellistä ja joskus arvaamatonta tämä pienen ihmisen elämä. En olisi koskaan voinut kuvitella kuinka vanhat tutut maisemat ja kaupungit näyttävät aivan uudenlaiset kasvonsa kun niihin palaa vähän erilaisissa merkeissä kuin monta kertaa aikaisemmin. Olen liikkunut näissä Espanjan Costa del Solin maisemissa lukemattomat kerrat jo vuosikymmenien aikana. Koko Malagan ympäristö ja erityisesti sen urheilukentät ja muut harjoituspaikat ovat tulleet tutuiksi erityisesti Fuengirolassa ja Benalmadenassa ja niissä on myös useita tuttuja majapaikkoja. Myös Torremolinoksen urheilukenttä on vuosien varrelta tuttu lukuisilta harjoitusrupeamilta. Siellä en ole koskaan asunut, muutaman kerran kulkenut sen mielestäni sekavan keskustan läpi ja joka kerralla sinne eksynyt. Niin tänäkin talvena, vaikka käyntieni tarkoitus siellä on ollut aivan erilainen kuin aikaisemmin. Jostain syystä en vain ole tuohon kaupunkiin ja sen monimutkaisiin katujärjestelyihin koskaan päässyt kunnolla sisälle. Nämä kaksi muuta ovat olleet minulle aina paljon helpompia liikkumisensa suhteen vaikka niistäkin löytyvät omat erikoisuutensa. Mennäänhän Fuengirolassa junakatua yhteen suuntaan ja bussikatua toiseen suuntaan ja niiden poikkikatuja sinne minne nuoli näyttää. Jos haluaa kiertää korttelin toiselle puolelle, voi joutua hyvinkin ajamaan noita katuja satoja metrejä, jopa kilometrejä jos ei juuri sattumalta osu sille oikealle kadulle joka veisi nopeasti ja lyhyesti perille. Täällä Benalmadenassa taas, johon siis nyt olen asettunut, ei tunnu juurikaan kahta samansuuntaista katua olevan vaan kadut, jalkakäytävät ja tälle kaupungille niin tyypilliset portaat ovat suloisessa epäjärjestyksessä ja vaatii oman aikansa että oppii menemään täälläkään suorinta reittiä haluamaansa paikkaan.

Vaikka syksyllä asuinkin Malagan lentokentän vieressä pienessä Churrianon kaupungissa, kävin kuitenkin melko usein pyörähtämässä Fuengirolassa milloin mistäkin syystä. Täällä Benalmadenassa en niinkään usein poikennut vaikka olenkin juuri tästä paikasta aina pitänyt. Nyt olen kuitenkin päätynyt asumaan tänne alkaneeksi talveksi. Tai kesähän täällä näin suomalaisittain ajatellen juuri nytkin on. Ei niin, etteikö olisi kiva poiketa joskus suomalaisessa baarissa juomassa kupin suomalaista kahvia ja vaihtaa muutama sana paikalla olevien maanmiesten kanssa mutta en minä kuitenkaan halua päivästä toiseen ostaa liha- tai karjalanpiirakoita tai suomalaista kahvia ja ruisleipää kun en kerran Suomessa juuri nyt asu. En myöskään välttämättä halua täällä syödä perunamuusia ja nakkeja tai lihapullia päivälliseksi kun paljon muutakin on tarjolla. Täällä Benalmadenassa tuo ei oikein ole mahdollista parista suomalaisbaarista huolimatta. Enemmänkin täällä kai englantilainen tuntee olevansa kotonaan mutta minulle se suo mahdollisuuden jonkinlaiseen kansainvälisyyteen ja kontaktin ottamiseen myös vaikkapa englannin kielellä. Muutama osaamani espanjalainen sana menee sitten sujuvasti siinä sivussa.

Mikä saa sitten nämä tutut paikat näyttämään erilaiset kasvonsa aikaisempaan verrattuna? Ehkä se että aikaisemmin urheilijoiden kanssa täällä leireillessä olivat päivät tarkkaan ohjelmoituja. Päivä kulki melko tarkkaan urheilijoiden ehdoilla. Aamulla ajettiin tutuksi tullutta reittiä kentälle harjoituksiin ja harjoituksen päätyttyä takaisin. Iltapäivällä sama uudestaan ja illalla käytiin syömässä hyvin paljon samoissa hyväksi havaituissa ravintoloissa. Jossain välissä saatettiin poiketa paikallisissa kauppakeskuksissa ostoksilla tai ainakin, niin kuin yleinen tapa varsinkin naisurheilijoilla oli, hypistelemässä muotivaatteita tuntien ajan. Saattoipa sieltä joskus tarttua mukaan jotain pientä ostostakin. Minun aikani kului suurilta osin tuon aikaa ostoskeskuksen kahvilassa. Kerran pari leirin aikana poikettiin jossain vähän kauempana nähtävyyksiin tutustumassa. Gibraltar varsinkin on tullut aikojen kuluessa hyvin tutuksi, samoin Sierra Nevadan upea laskettelukeskus ja monenlaisia vuoristoteitä on siinä ohessa kurvailtu. Eipä siinä juuri asuinpaikka ympäristöltään päässyt tulemaan tutuksi kun kaikki liikkuminen yritettiin tehdä mahdollisimman vaivattomaksi tuttuja reittejä pitkin, vaikka joskus iltapuhteella saatettiin parin korttelin ympäri pieni kävelylenkki tehdäkin. Nyt nämä kaupungit ja niiden kujat ovat avautuneet minulle aivan uudella tavalla kun on ollut ja tulee varmasti talven mittaan olemaan runsaasti aikaa katsella ympärilleen ja pysähtyä katselemaan tarkemmin sitä mikä mielenkiintoiseksi osoittautuu.

En todellakaan tarkoita että tuo täällä urheilijoiden kanssa vietetty aika ei olisi ollut mielenkiintoista tai turhaa. Ei suinkaan, vaan se on antanut paljon hyviä kokemuksia ja luonut jopa joitakin ystävyyssuhteita. Toki pitää sanoa että ystävyyssuhteita luotiin enemmän jo vuosia sitten, ei enää ikävä kyllä nykypäivinä sillä nuorien nykyurheilijoiden ajatusmaailma tuntuu ikävä kyllä olevan hyvin itsekäs ja pitkäkin yhteistyö ja monet yhteiset matkat tunnutaan pyyhkäisevän unohduksiin. Siinä kun takavuosien urheileva matkakumppani pitää yhteyttä hyvin tiiviisti, ei aikuistuva nykynuori enää jaksa edes vastata viesteihin vaikka puhelin on jatkuvasti kädessä. Onneksi meillä on omat eriävät mielenkiinnon kohteemme. Minulle täällä vanhoihin tuttuihin paikkoihin tarkemmin tutustuessa ja muilla siellä missä lienevätkin.