Anne-Mari

Tämä päivä, kolmanneksi viimeinen tällä erää täällä aurinkorannikolla, oli kohtalaisen vaiherikas. Ensin aamulla varhain, siis kello 13, odotin Benalmadenassa kiinteistön välittäjää, joka tuli näyttämään minulle vuokrattavaa asuntoa. Ja tulihan hän niin kuin oli sovittu vartin myöhässä ja oli myös saanut mukaansa asunnon omistajat ja viehkeän työssäoppimisharjoittelijan. Vartin asuntoon tutustumisen jälkeen totesimme että tämä oli juuri sitä mitä olin hakemassa. Viihtyisä pieni juuri viimeisen päälle remontoitu yksiö kauniilla maisemalla lasitetulta parvekkeelta kilometrin päässä siintävine merinäköaloineen ja mahdollisesti naapuritalon ohi paistavine iltapäiväaurinkoineen. Kun tämä kerran oli juuri sitä mitä halusinkin, poissa suomalaisten valloittamilta Fuengirolan kaduilta ja baareista päätimme tehdä kaupat. Täällä voisin vaikka verisesti kiroilla sujuvasti suomeksi tulevana talvena ilman naapuripöydän paheksuvia katseita. Siis ei muuta kuin kaupat lukkoon ja huomenna tekemään vuokrasopimusta.

Kun olin kauniisti pyytämällä saanut välittäjältä kyydin Fuengirolan rantakadulle, suunnistin tutulle terassille kohti sovittua symposiumia Niemisen Matin kanssa. Toki tiesin jo mennessäni että emmehän me enää hänen kanssaan mitenkään pystyisi entisenlaisiin kiihkeisiin keskusteluihin meille niin rakkaan korkeushypyn saloista, vaan enemmänkin kaihoisaan keskusteluun siitä, miten hyviä me valmennuksissamme olimme olleet joskus menneinä aikoina. Matti toki sitä on vieläkin. Taisi siinä tunti vierähtää ennen kuin Matin seurueeseen kuuluneet kolme viehättävää naista liihottelivat paikalle muovikasseineen paikallisilta markkinoilta. Paikalle ilmestyi tietysti Matin vaimo Mervi ja kaksi blondia, joista toinen, Anne-Mari osoittautui iltapäivän kuluessa todelliseksi rotunsa malliedustajaksi. Yritin tietysti tehdä häneen, kuten myös muihin naisiin ja muuhunkin seurueeseen vaikutuksen kertomalla pari päivää sitten jostain lukemani tarinan seurustelevasta nuorestaparista ja ehkäisyvälineitä myyvästä apteekkarista ja heidän päivällisistään ruokarukouksineen. Muu seurue kyllä ymmärsi tarinani yskän mutta Anne-Mari totesi ykskantaan että hän ei tuollaista ymmärrä eikä käsitä miksi muut nauravat[mm1]  ja totesi syyksi blondiutensa tai jotain muuta sinnepäin. Pitää myöntää että minä olin tuossa vaiheessa hänen syistään hyvin pitkälle samaa mieltä, vaikka juttu mielestäni olikin ihan mukiin menevä. Varsinkin kun hänen vieressä istuva siippansa totesi hyvin ykskantaan että tuollainen hän on

.

Ilta jatkui sitten hyvän ruoan ja hyvien juomien parissa ja minulle alkoi pikkuhiljaa selvitä koko tämän blondiuden todellinen maailma. Osoittautui että tämä blondi, joka laski kaiken yli kolmeen menevän matematiikan sormillaan, olikin Niemisen dynastian ylläpitävä voima ohi Matin, puhumattakaan Mervistä tai nyttemmin mukaan bisnekseen tulleesta tytär Tiinasta. Se, miten paljon tässä oli totuutta mukana, jäi minulle loppujen lopuksi täydelliseksi arvoitukseksi mutta se tuli kyllä selväksi että tuo blondius oli todellakin vain suuri suojamekanismi maailman pahuutta vastaan ja antoi hänelle mahdollisuuden toteuttaa itseään kaiken maailman eriskummallisissa tilanteissa. Sitähän tuo koko porukka kaikkiaan edusti ja tuntui hakevan lomaillessaan nyt ja taas kerran tuossa kokoonpanossa. Toivottavasti tuo ajatusmaailma ja mentaliteetti näkyy ainakin osittain heidän jokapäiväisessä työssäänkin. Niin uskon olevan

.

Mikä sitten on tämän tarinan opetus? Ei juuri sen ihmeellisempi kuin muittenkaan tarinoitteni opetus. Anne-Maria oli kiva katsella niin edestäpäin säihkyvine silmineen ja hurmaavine hymyineen kuin kadulla kävellessä takaa päinkin, vaikken nyt välttämättä haluakaan sanoa miksi, yhtä hyvin kuin seurueen muitakin naisjäseniä. Eikä hänen blondiutensa arvoa vähennä tippaakaan se, että se on hänen sanojensa mukaan itse valittua ja  kemiallisesti hankittua, eli mistä me voimme tietää kuka on todellinen blondi, kuka ei.  Anne-Mari vain on minusta yksi tapaamistani rotunsa puhtaimmista edustajista kun opin lyhyen tapaamisen aikana jotain hänen kyvystään nauraa itselleen ja siinä sivussa meille kaikille muille enemmän tai vähemmän tosikoille.