Ajokortin uusimisprosessini on edennyt likimain loppusuoralle. Kahden viikon odottelun jälkeen on tarvittavat lääkärintarkastukset, valokuvaukset ja paperien täyttämiset suoritettu. Nyt vain odottelen koska uunituore korttini on noudettavissa postin virkaa tekevän paikallisen Salen tiskiltä johon se on luvattu toimittaa. Siihen asti lompakossani, tutulla paikallaan oleilee vanha punaruskea, joskin jo aika mittavasti ajan patinoima paperikorttini. Vaikuttaa jotenkin että siinä oleva kuvakin olisi otettu jostain muusta kuin minusta. Ainakin siloiset posket ja hiusten väri ovat kovasti muuttuneet. Vaan onpa kuvan ottamisesta kulunut jo aikaa useampi vuosikymmen. Siloiset ja siloiset, sehän on näkemyskysymys ja olen minä tuolla kortilla kerran hoitanut itseni lentokoneeseenkin Malagan kentältä. En tosin omasta halustani vaan kaverien painostuksesta ja uteliaisuudesta erilaisten henkilötodistusten kaikkivoipaisuuteen.
Meninpä siis viime maanantaina hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa paikalliseen terveyskeskukseen tulevan kohtaloni määrittelevään tarkastukseen. Oloni oli reipas ja tunsin itseni erinomaisen terveeksi ja kaikin puolin hyväkuntoiseksi.Tunnin tarkastuksen jälkeen lähdin kotiin mukaani saamani lääkepaketin, kotona terveyteni seuraamisessa käytettävän laitteen sekä niin verikokeeseen kuin röntgeniin ohjaavien lähetteiden kanssa. Sain toki mukaani pienen suostuttelun jälkeen myös todistuksen vietäväksi poliisin lupakansliaan ajokorttiani varten. Sitähän ei olisi oikeastaan minun vietäväkseni saanut antaa edes suljetussa kirjekuoressa mutta eihän se olisi virkateitä oikeaan osoitteeseen löytänyt likimainkaan siihen mennessä kun olin sinne ajan sopinut. Verikokeeseen pääsin varsin mutkattomasti heti seuraavana aamuna, toki tietysti Salon terveyskeskukseen ja sieltä poistuessani kuvittelin hetken aikaa kaiken sujuvan hyvinkin mutkattomasti ja kävelin samassa käytävässä olevaan röntgeniin. Vaan sinnepä olisin pitänyt varata aika, eikä se onnistunut siinä luukulla vaan se piti hoitaa puhelimella.Ajoin siis kotiin syömään aamupalaa ja keräämään muutenkin voimia yhtäkkiä sairaaksi muuttuneeseen kroppaani. Siinä aamiaisleipää mutustellessani soitin samalla röntgenin ajanvarausnumeroon josta vastasi erinomaisen ystävällinen naisääni, ilmeisesti Turusta. Hän kysyi ensimmäiseksi miten nopeasti pääsisin paikalle, esimerkiksi puolen tunnin päästä.Tässä kohdin olivat leivänmurut todella mennä kurkkuuni. Olinhan juuri puoli tuntia sitte poistunut paikalta ja nyt sinne kuitenkin pääsisi. Me kuitenkin sovimme ajan seuraavaksi päiväksi että tällä kertaa voisin hoitaa kaksi asiaa samalla matkalla eli myös tuon poliisin lupakansliassa käynnin. Toki tässä vaiheessa alkoi minua pikkaisen arveluttaa, mitä ongelmia tulisin siellä kohtaamaan. Enpä sitten kuitenkaan mitään, vaan kaikki sujui siellä loistavasti.
Mitä minä tästä kaikesta opinkaan, vai opinko mitään. Ensiksi tietysti sen että terveyttään kai pitäisi kontrolloida vähän paremmin kuin tähän asti ettei tulisi yllätyksiä niinkuin nyt tuntuu käyneen. En toki tunne itseäni nytkään sairaaksi. En ainakaan siihen asti kun tehtyjen tutkimusten tulokset selviävät. Toiseksi olisi kai helpompi selvitä terveydenhoidon byrokraattisessa viidakossa kaikkine ihmeellisine kiemuroineen jos niitä enemmän joutuisi käyttämään. Yllättäen tämän prosessin toinen osapuoli, eli poliisi osoittautui paljon helpommin lähestyttäväksi ja joustavammaksi kuin terveyspuoli. Siellä lupatoimiston väki kaikissa vaiheissa toimi jopa erittäin ystävällisesti. jos toki terveyskeskuksessakin toimeenpaneva väki hoiti työnsä ammattitaidolla sitten kun ajat heidän puheilleen oli saanut hoidettua kuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti