Eka viikko Espanjassa

Ensimmäinen viikko Espanjan uudessa asunnossa alkaa olla loppuun käsitelty. Eipä siihen juuri muuta ole kuulunut kuin lähiympäristöön tutustumista. Kylä on pieni mutta viihtyisän tuntuinen ja hyvin rauhallinen. Sopii siis tällaiselle maalaiselämään tottuneelle erittäin hyvin. Kylänraitilta löytyy ruokakaupan lisäksi pari autokorjaamoa, rautakauppa, parturi, kukkakauppa, leipomo ja pari baaria. Elämä tuntuu etenevän rauhalliseen malliin lukuunottamatta lähes joka naapurin pihalla vaanivia isoja vahtikoiria, jotka ohikulkiesssa jaksavat ilmoittaa olemassaolostaan. Minun pihallani käy päivittäin harmaanraidallinen kissa, jonka kanssa emme vielä ole kauheasti päässeet tutustumaan. En toki ole hänelle tarjonnut ruokaakaan, joka varmasti tuossa tutustumisessa auttaisi. Voisipa jopa johtaa suoranaiseen ystävyyteen.

Viiden kilometrin päässä on Tarragonan kaupunki, johon tulopäivää lukuunottamatta olen tutustunut vain eilisiltaisella pikaisella kierroksella. Kaupunki vaikuttaa hyvin tyypilliselta espanjalaiselta kaupungilta, siis nimenomaan espanjalaiselta, ei miltään turistirysältä. Kaupunkihan on vanhimmalta osaltaan yksi Rooman valtakunnan aikaisista tärkeimmistä kaupungeista ja uudemmalta osaltaan yksi Espanjan tärkeimmistä satamakaupungeista. Asukkaat puhuvat katalaania, joka minun korvissani kuullostaa hyvinkin espanjankieleltä mutta on kuulemma jotain aivan muuta. Ainoan englantia taitavan ihmisen olen kohdannut paikallisessa lähikaupassa ja hänenkin sanavarastonsa rajoittui epäselvästi lausuttuun leipään ja sen puuttumiseen kaupan valikoimista. Toki hän hetken keskustelun jälkeen sai minut ymmärtämään että leipää pitää hakea viereisestä leipomosta, joka sittemin osoittautui myös erinomaiseksi aamiaisravintolaksi. Eli alusta asti minut opetettiin kylän totutuille tavoille myös puheen osalta ja leipomon leipä sinänsä oli erinomaista.

Asunto on juuri sellainen kun sen oletin ja itseasiassa tiesinkin olevan. Kahden talon viihtyisä kokonaisuus. Toki se voisi juuri nyt olla vieläkin viihtyisämpi ainakin pihan osalta, jos edellinen asukas olisi edes pikkaisen vaivautunut hoitamaan hänelle vuokraajana kuuluneita velvollisuuksia. Kysymyksessähän ei ole mikään hotelli tai apartment vaan aivan tavallinen talo ja sen vuokraaminen normaaleilla vuokraehdoilla. Olematta normaalia enempää rasisti, en voi kuin ihmetellä että edeltäjäni, marokkolainen perhe, oli jättänyt kaiken hoitamatta. Itseasiassa he olivat rikkoneet taloa kahvinkeittimestä ikkunoihin, jos ei nyt kaikkea niin ainakin aika mittavassa määrin. Ikkunaverhot oli revitty, sohvat rikottu ja jopa pihalla olleen grillikatoksenkin katto oli hävitetty. No minä nyt olen lupautunut aikani kuluksi hoitamaan omistajan työllä ja vaivalla kasvattamia puita ja lähinnä kaktuksista koostuvia muita kasveja taas mahdollisimman hyvään kuntoon luomaan viihtyisyyttä talossa oleskeluun. Niin itselleni kuin tuleville vieraillenikin. Toki jo eilen sain syödä ensimmäisen appelsiinin pihapuun alta poimittuna. Ei pitäisi ehkä edes mainita että nämä marokkolaiset veijarit olivat vieneet jopa talon avaimet mennessään. Toki vain Barcelonaan asti, josta ne saatiin noudettua tulevaan käyttöön. Itseassiassa tänään meillä jo oli pienimuotoiset pihan siivoustalkoot ensimmäisten vieraideni kanssa.

Viikon kuluttua tulee tänne ensimmäinen urheilijani tekemään syksyistä perusharjoittelua. Harjoituspaikkona tulevat olemaan aivan asunnon lähellä oleva hiekka/nurmipohjainen puiston kenttä. Mikä lieneekään pohjimmaiselta tarkoitukseltaan mutta meidän tarkotuksiimme erittäin sopiva. Muutaman kilometrin päästä löytyi aivan loistava kuntosali kaikkine tarvittavine laitteineen mukaanlukien uima-allas ja ainakin kaksi erilaista saunaa. Varsinainen urheilukenttä, myös kuntosaleineen, sijaitsee vähän kauempana mutta sinne asti en vielä ole ehtinyt piipahtaa. Harjoituspaikat siis näyttävät näin ensikokemusten perusteella aivan loistavilta ja lämpötilakin on uskolliseti pysytellyt suomalaisissa hellelukemissa. Toki se täälläkin talven edetessä muutamalla asteella laskee. Eli näillä nyt mennään ja ainoa ongelma taitaa olla joinakin aikoina ajankohtaiseksi tuleva tilanpuute.

Ei kirjaa

Jäinpä oikein miettimään, kun aika monet ovat sitä kyselleet ja ehdotelleet viime aikoina kun tieto muutostani talveksi Espanjaan on levinnyt. Viimeksi tänä iltana pariltakin eri suunnalta. Kirjoittaa siellä kirja elämästäni urheilijoitteni kanssa ja heidän valmennuksestaan. Olen kaiken aikaa sanonut kaikille sitä ehdottaneille ettei se ole mahdollista. Minusta se on täysin mahdoton ajatus monestakin syystä. Varmasti siellä olisi aikaa kirjoittamiseen niin kuin kaikkeen muuhunkin sellaiseen mihin ei sitä aikaisemmin ole ollut. Varmasti olisi paljon kiinnostavaa kerrottavaa pienelle joukolle tekemisistäni ja erityisesti urheilijoitteni tekemisistä vuosien varrella. Vai olisiko? Miksi kirjoittaa sellaisista asioista pienelle joukolle, joka saisi heitä mahdollisesti kiinnostavat valmennukselliset tiedot minulta suoraan kysymällä ja tarkentavilla kysymyksillä täydennettyinä. Kyllä minä olen niihin aikaisemminkin kysyttäessä vastannut. Kysyjiä vain ei ole kovinkaan usein ole ilmestynyt.
Voisin toki kirjoittaa miten kaikki alkoi neljäkymmentä vuotta sitten uteliaisuudesta, päähänpistosta ja selittämättömästä innostuksesta. Voisin kirjoittaa kolmesta tytöstä jotka irroitin neljänkymmennen nuoren urheilukoululaisen joukosta ja aloin viedä heitä eteenpäin urheilijoina tietämättä valmennuksesta mitään. Yksi heistä oli Minna. Voisin kertoa siitä katkeruudesta, jota muiden nuorten sivuun jättäminen aiheutti heidän vanhemmissaan. Voisin kertoa miten minut suorastaan pakotettiin hakemaan tietoa valmennuksesta ja käymään erilaisia kursseja päästäkseni urheilijoitteni kanssa seuraaviin leiriryhmiin. Voisin kertoa elämästäni myöhemmin mukaan tulleiden Mikon, Alinan, Kaisan, Heikin, Hannan tai tänä päivänä Viivin tai Valtterin kanssa, tai niiden monien, joiden nimiä en tässä tullut maininneeksi. Yhtä hyvin voisin kertoa käymistäni keskusteluista Viljo Nousiaisen, Göran Brunelin, Juha Isolehdon tai ketä kaikkia heitä matkan varrella onkaan ollut. Puhumattakaan lukemattomista värikkäistä päivistä Ilpon kanssa.
Voisin toki kirjoittaa tästä kaikesta mutta silloin joutuisin kirjoittamaan myös muiden ihmisten elämästä, unelmista, haaveista, onnistumisista ja epäonnistumisista. Useiden osalla ne ovat olleet lähellä omiani mutta olen matkan varrella ollut tekemisissä monien sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole varsinaisesti liittyneet mitenkään minun tekemisiini mutta ovat tulleet minulle hyvin läheisiksi, suorastaan uskotuiksi. Olen aikojen kuluessa kuullut monien ihmisten unelmista, iloista ja murheista kertomuksia, jotka on tarkoitettu vain minulle ja olen iloinen ja suorastaan liikuttunut että niistä on minulle kerrottu. Tiedän että monet ovat kokeneet suoranaista helpotusta keskustelujemme jälkeen. Usein myös minä.
Itseasiassa kaikki se mitä voisin kertoa on jo asiaan vihkiytyneiden tiedossa. Monet tietävät urheilijoitteni saavutukset ja tulokset. Jokainen tietää Villen, Juhan tai Göranin ansiot ja Ilpohan on legenda korkeushyppypiireissä. Tai Niskasen Rauski. Hän joka toimi pitkään Rimarallin ansiokkaana vetäjänä ja lajivalmentajana sekä meidän monien auttajana Fuengirolassa yhdessä Heleenansa kanssa. Kaikkien näiden kanssa on vuosien varrella eletty hienoja hetkiä, jos toki on joidenkin kanssa otettu kiivaasti yhteenkin elämän suurista kysymyksistä, tai pienistä. Ihan miten vaan. Varmasti olisi iso joukko ihmisiä joista voisi kaikkien näiden lisäksi kirjoittaa, mutta miksi. Ja millä oikeudella. Itsestäni voin kertoa mitä tahansa mutta muiden tekemisistä en katso olevani oikeutettu kertomaan mitään. Oli sitten kysymyksessä valmentamani urheilija, valmentajagolleega tai kuka tahansa muu erilaisissa yhteyksissä tapaamani ihminen. Eli lupaan että keskityn kaikkeen muuhun kuin kirjan kirjoittamiseen. Onneksi minulla on edelleen ainakin yksi urheilija joka tuntuu olevan valmis ottamaan haasteen vastaan ja tulemaan vuorena Muhammedin luo kun Muhammed otti ja lähti.