Mustanharmaa Samsonite pystymalli matkalaukku seisoo pikkaisen hämmentyneen näköisenä kotilattialla säiliöpakastimen vieressä. Sen kylki on koristeltu useilla tällä kertaa kahden lentoyhtiön erivärisillä matkan määränpäätä osoittavilla lapuilla. Laukku lähti kanssani yhteiselle kotimatkalle Maspalomasin kolmiviikkoisesta asumuksestamme. Tiemme erkanivat, niin kuin tarkoitus olikin, Las Palmasin lentokentällä. Laukku aloitti kotimatkan kuljetushihnaa pitkin omaan turvatarkastukseensa läpivalaisuineen ja sieltä Air Berlinin koneen ruumaan. Minä puolestani oman turvatarkastukseni kautta samaisen koneen matkustamoon ja matka oli valmis alkamaan kolme varttia myöhässä niin kuin tällä matkalla jokaisella neljällä lennolla tapana oli. Lensimme yhdessä Berliiniin ja minä sieltä hätäisen koneen vaihdon jälkeen Helsinki-Vantaalle. Vaan laukkuapa ei ilmeisesti ollutkaan ehditty parin samaa matkaa tekevän kaverinsa kanssa vaihtaa koneesta toiseen. Ainakaan sitä ei kotikentän kuljettimelle ilmestynyt. Eipä muuta kuin tekemään ilmoitusta kaverin katoamisesta ja ajelemaan kylmänkalseassa kelissä kohti kotia.
Meni päivä ja toinenkin alkoi kallistua kohti iltaa kun mieleen alkoi herätä epäilys ja aloin kysellä kaverini kohtalosta. Lentoyhtiön paikallisessa toimistossa ei asiasta osattu sanoa mitään. Eipä siellä osattu puhua edes suomen kieltä, saksaa ja englantia toki ja näillä sain numeron johon soittamalla asia saattaisi selvitä. Vaan siellä vastasi automaatti kertoen heidän palvelevan asiakkaita vain aamuyhdeksästä puoleen päivään ja tunnin illalla. Lentokentän neuvonnan puhelinvastaaja taas kertoi että heidän tarjoamansa musiikin kuuntelu maksaa puoli euroa minuutti. Eipä siis ollut muuta mahdollisuutta kuin jäädä luottavaisena odottelemaan ja iltaviideltähän sitten jo puhelin soikin ja sovittiin että voin noutaa kadonneen matkalaisen läheisen huoltoaseman pihalta. Siltähän se löytyi pakettiautosta useiden muiden kohtalotoveriensa joukosta Turun lentokentälle Finnairin siivillä päätyneenä ja sieltä minulle kuljetettuna.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun laukku seikkaili omia retkiään. Meidän yhteinen tiemme alkoi aikoinaan Salossa, Ravintola Rikalan edessä jalkakäytävällä kun tyttäreni antoivat sen minulle syntymäpäiväillalliselle mennessämme lahjaksi tulevilla matkoilla käytettäväksi. Ensimmäinen yhteinen matkamme suuntautui Etelä-Afrikkaan ja silloin laukku jäi Pariisissa pois Johannesburgiin menevästä koneesta. Se tuli toki perässä heti seuraavalla koneella ja päätyi hotelliin tumman nuoren miehen ajaman Toyotan avolavalla tunti minun jälkeeni. Silloin sisältönä oli pelkästään vaatteita kuukauden tarpeisiin mutta tällä kerralla sisältönä oli vaatteiden lisäksi viinipullo tuliaisiksi ja lastenlasten joululahjaleluja sekä mikä minulta typerintä, tietokoneen ulkoinen kovalevy. Jos olisikin käynyt niin että laukku olisi jäänyt seikkailemaan maailmalle, olisivat vuosien varrella ottamani valokuvat, videot ja monenlaiset kirjoitelmani, jotka eivät välttämättä juuri nyt ole kauhean mielenkiintoisia mutta voivat jossain vaiheessa avata aivan uudenlaisia näkymiä vaikkapa lapsenlapsilleni kulkemistani poluista ja eletyistä vuosista. Tai jos tuo pullo olisi monissa käsittelyissä rikkoontunut, kulkisin vastedes viininpunaisissa urheiluvaatteissa.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti