Rauhallista Joulua

kaikille teille jotka olette uskollisesti jaksaneet lukea tarinoitani.

Matkalaukun seikkailut

Mustanharmaa Samsonite pystymalli matkalaukku seisoo pikkaisen hämmentyneen näköisenä kotilattialla säiliöpakastimen vieressä. Sen kylki on koristeltu useilla tällä kertaa kahden lentoyhtiön erivärisillä matkan määränpäätä osoittavilla lapuilla. Laukku lähti kanssani yhteiselle kotimatkalle Maspalomasin kolmiviikkoisesta asumuksestamme. Tiemme erkanivat, niin kuin tarkoitus olikin, Las Palmasin lentokentällä. Laukku aloitti kotimatkan kuljetushihnaa pitkin omaan turvatarkastukseensa läpivalaisuineen ja sieltä Air Berlinin koneen ruumaan. Minä puolestani oman turvatarkastukseni kautta samaisen koneen matkustamoon ja matka oli valmis alkamaan kolme varttia myöhässä niin kuin tällä matkalla jokaisella neljällä lennolla tapana oli. Lensimme yhdessä Berliiniin ja minä sieltä hätäisen koneen vaihdon jälkeen Helsinki-Vantaalle. Vaan laukkuapa ei ilmeisesti ollutkaan ehditty parin samaa matkaa tekevän kaverinsa kanssa vaihtaa koneesta toiseen. Ainakaan sitä ei kotikentän kuljettimelle ilmestynyt. Eipä muuta kuin tekemään ilmoitusta kaverin katoamisesta ja ajelemaan kylmänkalseassa kelissä kohti kotia.
Meni päivä ja toinenkin alkoi kallistua kohti iltaa kun mieleen alkoi herätä epäilys ja aloin kysellä kaverini kohtalosta. Lentoyhtiön paikallisessa toimistossa ei asiasta osattu sanoa mitään. Eipä siellä osattu puhua edes suomen kieltä, saksaa ja englantia toki ja näillä sain numeron johon soittamalla asia saattaisi selvitä. Vaan siellä vastasi automaatti kertoen heidän palvelevan asiakkaita vain aamuyhdeksästä puoleen päivään ja tunnin illalla. Lentokentän neuvonnan puhelinvastaaja taas kertoi että heidän tarjoamansa musiikin kuuntelu maksaa puoli euroa minuutti. Eipä siis ollut muuta mahdollisuutta kuin jäädä luottavaisena odottelemaan ja iltaviideltähän sitten jo puhelin soikin ja sovittiin että voin noutaa kadonneen matkalaisen läheisen huoltoaseman pihalta. Siltähän se löytyi pakettiautosta useiden muiden kohtalotoveriensa joukosta Turun lentokentälle Finnairin siivillä päätyneenä ja sieltä minulle kuljetettuna.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun laukku seikkaili omia retkiään. Meidän yhteinen tiemme alkoi aikoinaan Salossa, Ravintola Rikalan edessä jalkakäytävällä kun tyttäreni antoivat sen minulle syntymäpäiväillalliselle mennessämme lahjaksi tulevilla matkoilla käytettäväksi. Ensimmäinen yhteinen matkamme suuntautui Etelä-Afrikkaan ja silloin laukku jäi Pariisissa pois Johannesburgiin menevästä koneesta. Se tuli toki perässä heti seuraavalla koneella ja päätyi hotelliin tumman nuoren miehen ajaman Toyotan avolavalla tunti minun jälkeeni. Silloin sisältönä oli pelkästään vaatteita kuukauden tarpeisiin mutta tällä kerralla sisältönä oli vaatteiden lisäksi viinipullo tuliaisiksi ja lastenlasten joululahjaleluja sekä mikä minulta typerintä, tietokoneen ulkoinen kovalevy. Jos olisikin käynyt niin että laukku olisi jäänyt seikkailemaan maailmalle, olisivat vuosien varrella ottamani valokuvat, videot ja monenlaiset kirjoitelmani, jotka eivät välttämättä juuri nyt ole kauhean mielenkiintoisia mutta voivat jossain vaiheessa avata aivan uudenlaisia näkymiä vaikkapa lapsenlapsilleni kulkemistani poluista ja eletyistä vuosista. Tai jos tuo pullo olisi monissa käsittelyissä rikkoontunut, kulkisin vastedes viininpunaisissa urheiluvaatteissa.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kanarian leiri

Syksyinen leiri on kääntymässä lopuilleen. Asuinpaikka on tällä kerralla Ataitana Faro niminen apartment Gran Canarialla, Maspalomasin niemen ja legendaarisen majakan lähistöllä, Sonnenlandin mäellä. Aivan vieressä sijaitsee Playa Del Ingles, ikiaikainen suomalaisten lomapaikka ja huvittelukeskus kaikkine herkkuineen. Sen läpi ajamme pitkälle hiekkarannalle juoksu- ja loikkaharjoituksiimme silloin kun laskuvesi avaa leveän, tasaisen ja harjoitusalustana loistavan jalkaystävällisen väylän pehmeän hiekan ja aaltoja lakkaamatta vyöryvän Atlantin väliin. Toisinaan käytämme läheisen puiston hiekkateitä juoksuharjoitteluun tai vähän kauempana olevan urheilukentän kivikovaa mondoa nopeuden testaamiseen. Ajoittain olemme suunnanneet myös naapurikylän kentälle hyppäämään ihan oikeasti korkeutta ja nauttimaan kentän henkilökunnan meille tarjoamista kahveista tai teestä maustettuna jollain paikallisella limetillä. Tämänkin kentän mondon on aurinko polttanut betoninkovaksi.

Asuntomme on yksinkertaisen viihtyisä. Alakerrassa on olohuone, jonka sohva on minun sänkynäni, pieni keittiönurkkaus ja kohtuullisen kokoinen aurinkoinen terassi. Yläkerrassa on kahden urheilijani käytössä makuuhuone, kylpyhuone ja parveke. Pihalla on uima-allas, jonka ympärillä näitä samanlaisia asuntoja on 66 kappaletta. Päiväohjelma on yksinkertaisen selkeä. Aamulla keitetään puurot ja kahvit sekä kinastellaan leivän päälle tulevien juuston ja kinkun järjestyksestä. Kumpi alle, kumpi päälle, siinä jo vuosikausia jatkunut pulma jolle ei ratkaisua tunnu löytyvän. Sitten aamupäivän harjoituksiin ja takaisin kotiin lounaalle. Minä toki normaalisti saan vain jugurtin ja kupin kahvia, joskus makaroonia jos sattuu olemaan ylimääräistä. Sitten pari tuntia lepoa ja takaisin harjoituksiin. Sieltä palattua, toisinaan ruokakaupan kautta, aloittaa kokki Viivi makoisten aterioidensa loihtimisen. Lihaa, kalaa tai kanaa suvereenisti maustettuna, lisukkeena salaattia ja useimmiten pastaa eri muodoissa maukkaalla kastikkeella höystettynä. Kun siihen vielä saan päälle kupin kahvia ja viereen lasillisen Veteraanoa, olen valmis iltaisiin videoiden purkuihin ja korttipeleihin. Viime päivinä ovat iloa iltoihimme tuoneet myös joululahjoiksi hankittujen lelujen koeajot. Tähän malliin meillä toimivat päivärutiinit vain sillä poikkeuksella että lepopäivien aamuina ei saa puuroa eikä silloin tietenkään harjoitella. Eipä kyllä ole kauheasti tehty muutakaan kuin levätty.

Kahden ensimmäisen viikon aikana asui lähistöllä muitakin suomalaisurheilijoita, joiden kanssa vietimme jonkin verran aikaa ja teimme yhdessä harjoituksia. Tämän viimeisen viikon olemme kolmistaan eikä muiden lähtö ole viihtymiseemme suuremmin vaikuttanut. Päivärutiinit ovat ehkä vielä pikkaisen entisestään yksinkertaistuneet. Olemme kaikki jo kohtuullisen kokeneita leireilijöitä, emmekä me enää kaipaa shoppailua vain sen itsensä vuoksi. Kauppaan mennään kun on tarvetta jostain. Emme me kaipaa enää yletöntä auringossa makoilua puhumattakaan riemukkaista diskoilloista. Vapaapäivien autoretketkin ovat vuosien varrella vähentyneet lähes olemattomiin. Ainahan niitä suunnitellaan mutta useimmiten ne jäävät tekemättä. Erityisesti tällä leirillä on kaikille ollut täysin selvää miksi tänne on tultu, harjoittelemaan.
Vielä muutama päivä ja edessä on matka kylmään kotisuomeen. Pikkaisen jo mieltä painaa, miten urheilijoiden elimistö reagoi tuleviin pakkasiin. Lähtiessä oli syksy ollut, jos toki sateinen mutta lämmin. Kun täällä on totuttu aurinkoisiin ja lämpimiin päiviin saattaa lämpötilaero vaikuttaa urheilijoiden rasittuneisiin elimistöihin hyvinkin voimakkaasti. Onneksi olemme kaikki jo tottuneita leireilijöitä ja tällaisia olosuhdevaihteluita on koettu aikaisemminkin. Ei voi kuin toivoa parasta.