Vuosi sitten, kun julkaisin edellisen blogini, ajattelin sen jäävän viimeisekseni. Kolme kuukautta sitten tapahtui kuitenkin jotain, joka toi taas elämääni uutta potkua ja sen vanhan tekemisen tunteen.Vanha ystäväni ja pitkäaikainen valmennettavani, Heikki Pärnä pyysi apuani projektiinsa, joka tähtää vielä kerran hypätä korkeutta Kalevan Kisoissa. Varsinkin kun ne käydään hänen kotikentällään, Turun Paavo Nurmen kunnianarvoisella stadionilla. Minusta tuli siis taas valmentaja muutaman vuoden tauon jälkeen.
Suunnitelmat olivat aluksi melko summittaiset ja jossain määrin epätarkat, mutta loimme yksinkertaisen systeemin, jota lähdimme melko säntillisesti toteuttamaan. Onhan kuitenkin kysymyksessä urheilija, joka aikoinaan urheili hyvin tavoitteellisn määrätietoisesti ja toisaalta työssään hyvin menestynyt insinööri, joka työelämään siirtyessään asetti työn ja perheen urheilun edelle. Kolmen kuukauden insinöörintarkan toiminnan jälkeen on edetty juuri niin kuin suunnittelimme ja nyt on aika ottaa seuraava askel. Meille ovat selvinneet urheilijan tämän hetkiset vahvuudet ja osaamiset, kuten tietysti myös olemassa olevat heikkoudet. Merkittävimmät huomiot ovat että taito on edelleen tallella ja tekniset ominaisuudet ovat yllättävän korkealla tasolla. Tuntuu että kesän aikana tehdyllä tekniikkaharjoittelulla on tiettyjä osaamisen alueita jopa pystytty nostamaan tasolle, jolla ne eivät ole koskaan olleet. Toisaalta päivittäinen toimistopöydän äärellä istuminen ja erilaisten projektien vaatima autolla ajaminen, ovat vaikuttaneet niin, että fysiikka ei ole ihan niin korkealla tasolla kuin ehkä oletimme ja se tulee olemaan lähiaikojen ensisijainen kehittämisen kohde. Tulee mieleen polkupyörällä ajo. Kun sen kerran oppii, niin sen osaa ikuisesti mutta ajan kuluessa vauhti alkaa laskea. Tämä fysiikan jonkinasteinen laskeminen onkin nyt se, mitä seuraavaksi lähdetään nostamaan ja itseasiassa juuri tänään tuo työ aloitettiin Salon urheilupuiston loistavalla tekonurmella. Systeemi on hyvin yksinkertainen. Runsaasti juoksua ja paljon ponnistuskontakteja ilman taukoa väsymykseen asti.
Kun kysymyksessä on jo lähes nelikymppinen, hyvin paljon urallaan kokenut urheilija, joka ei tietenkään ole aloittamassa uraansa uudelleen, eikä myöskään tavoittele edes kotimaan absoluuttista huippua, kansainvälisestä puhumattakaan, liittyy tähän projektiin totisen tekemisen lisäksi aimo annos hersyvää huumoria. Tietty karski uhoaminenkaan ei ole poissuljettu, sillä kyllä me omalta osaltamme haluamme herätellä nuoria hyppääjiä tekemään tulevaisuudessa enemmän töitä että saisimme rakkaan lajimme tason nousemaan edes pikkaisen nykyisestä aallonpohjastaan. Tiedän että ainakin yhtä kärkihyppääjäämme on jo valmentajansa toimesta jos ei nyt aivan uhkailtu niin ainakin tullaan ehdottelemaan kävelyä kotiin tulevista Turun kisoista, jos ei pysty voittamaan siellä Pärnää.
Tulemme myös kertomaan harjoittelun edistymisestä niin näissä blogeissani kuin myös Facebookin korkeushyppy sivustolla sekä sanoin että videoin. Toki niitä lukevien ja videoita katselevien nuorten hyppääjien ja ehkä vielä kokemattomien valmentajien on hyvä huomioida, että meidän systeemimme ja harjoittelumme on erittäin pelkistetyn kovaa ja yksinkertaista. Se ei siis missään nimessä sovi sellaisenaan yhdellekään vähän kevyempään harjoitteluun tottuneelle, puhumattakaan enemmän taikka vähemmän aloittalevalle juniorille. Pitää muistaa että Heikki oli huippuaikoinaan erittäin kovaa ja juniorina erittäin monipuolisesti harjoitellut hyppääjä ja myös aktiivinen koripalloilija. Nythän hän korkeuden lisäksi käy pari kertaa viikossa hyppäämässä mäkeä ihan vaan pitääkseen hauskaa ja tyhjentääkseen päätään paineista.
