Vielä kaksi päivää ja seitsemän kuukautta on kulunut pienessä Els Pallaresoksessa. Talvi on kulunut nopeasti, ilmat ovat pääsääntöisesti suosineet juuri niin kuin olin odottanutkin ja viimeiset pari kuukautta on aurinko porottanut päivä päivältä polttavampana lähes pilvettömältä taivaalta. Toki keskitalvella varsinkin yöt olivat koleita ja varsin kosteita mutta pääsääntöisesti silloinkin sai nauttia päiväsaikaan lämmittävästä auringonpaisteesta. Talveen toki osui pari kunnollista myrskyä ja samoin pari muutaman päivän rankkaa sadejaksoa jolloin vettä tuli taukoamatta ja rankasti. Ehkäpä koko aikaa voisi kuvailla niin että alku oli helteisen kuumaa, keskitalvi aika pitkälle suomalaista kesää ja loppuaika päivä päivältä lämpenevää etelän alkukesää. Todellinen polttavan kuuma kesähelle minulta jää kokematta mutta esimakua siitä olen jo kuitenkin saanut. Ehkä juuri siitä johtuen olo on tällä hetkellä jossain määrin haikea. Toki on mukava tulla viettämään kesää kotisuomeen mutta ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto jäädä tännekään. Vaikkapa pysyvästi.
Päivät täällä ovat kuluneet suurimmalta osin urheilijoiden, niin omien kuin muutamien vierailleiden, harjoituksia seuraten ja hankkien kokemuksia nykyurheilijoiden sopeutumisesta pitkäaikaiseen harjoitteluun tämäntyyppisissä paikoissa ja kotimaasta poikkeavissa olosuhteissa. Valitettavasti kokemukset eivät ole olleet pelkästään positiivisia, tai ainakin ovat jättäneet aika paljon mietittävää. Toki tulevat kuukaudet ja varsinkin vuodet vasta näyttävät asioiden oikean laidan. Aikaisemmilta vuosiltahan minulla on pelkästään positiivisia kokemuksia tämäntapaisesta pitkäaikaisesta leireilystä tällaisissa olosuhteissa. Toki silloin erotuksena nykyiseen on ollut, että olen ollut seuraamassa urheilijoiden harjoituksia myös kotimaassa tästä talvesta poiketen. Silloin myös harjoittelun rakenne ja rytmitys on ollut vähän erilaista kuin tänä talvena.
Täällä asuminen on antanut loistavat mahdollisuudet tutustua kaikessa rauhassa ja pienin annoksin Katalonian jokapäiväiseen elämän menoon, ympäröivään luontoon sen erilaisissa talvisissa vaiheissaan, monipuoliseen historiaan ja tietysti myös jossain määrin paikallisiin ihmisiin. Se on toki ollut melko vaikeaa, koska tämän seudun ihmiset tuntuvat olevan, toisin kuin eteläisemmässä Espanjassa, hyvin vaikeasti lähestyttävissä. Asiaan on tietysti vaikuttanut eniten kielimuuri. Paikalliset puhuvat vain katalaania ja vain ani harvat pystyvät kommunikoimaan edes auttavasti englannilla, eikä heitä edes tunnu kiinnostavan paikkakunnalla asuva ulkomaalainen millään tavalla. Pitää toki myöntää että enpä ole minäkään kauheasti panostanut paikallisen kielen opiskeluun. Paras esimerkki kielimuurista lienee vuokranantajani, joka on ranskan kielen opettaja, joka ei osaa sanaakaan englantia. Jotain tämän seudun mielenkiinnosta ja houkuttelevuudesta kertoo kuitenkin varmasti se, että vaikka Barcelona on täältä tunnin junamatkan päässä, olen poikennut siellä talven aikana pikaisesti vain kaksi kertaa ja kysymyksessä on kuitenkin yksi tämän hetken suosituimmista suomalaisten kaupunkiloma kohteista.
Talven huippukohtia ovat tietysti olleet omien tyttärien vierailut täällä perheineen. Erityisesti tietysti se että sai päiväkaupalla viettää aikaa lastenlasten kanssa ympäristössä joka oli heille normaalista elämänmenosta poikkeava. Siinä kului pariviikkoinen joulun aikoihin ja viikko maaliskuun alussa ja kummallakin kerralla sain elää ympärivuorokautisesti näiden pikkuveijareiden kanssa ja hyvin pitkälle heidän ehdoillaan. Kyllähän heitä, varsinkin aivan naapurissani asuvia, kotimaassakin päivittäin näkee mutta ei niin kokonaisvaltaisesti kuin täällä ollessa. Vaikka vain lyhyenkin ajan. Viimeinen kokonainen ehjä viikko täällä oli myös erityisen mielenkiintoinen kun vieraanani oli tuttu urheilijapariskunta takavuosilta ja lisäksi aivan silloiselta maailman huipulta. Jos oli paljon mielenkiintoista puhuttavaa ja muisteltavaa menneiltä ajoilta monenlaisista asioista, niin jostain syystä puhe aina kääntyi urheiluun ja sen positiivisiin puoliin ja kokemuksiin. Emme me juuri löytäneet mitään huonoa urheilemisessa huipputasolla tai sinne pyrkimisessä. Emme myöskään puhuneet uhrauksista urheilun eteen vaan lähinnä puhuimme kovista tavoitteista, niiden asettelusta ja niihin pyrkimisistä ja aika paljon siitä, miten etuoikeutettu urheilija saattaa olla moneen muuhun verrattuna. Toivon sydämestäni että paikalla ollut nuori valmennettavani sai näistä keskusteluista ammennettua jotain omaan ajatteluunsa ja asennoitumiseensa, jos hänen asenteessaan ei tähänkään asti ole isompaa moittimista ollut.
Mitä sitten tästä eteenpäin. Sitä en ole oikeastaan vielä kauheasti miettinyt. On ainakin kolme vaihtoehtoa. Viettää ensi talvi Suomessa, viettää se jossain muualla lämpimässä tai tulla takaisin tänne ensi syksynä. Tuo keskimmäinen vaihtoehto tuntuu ehkä juuri nyt kaikkein houkuttelevimmalta, koska se antaisi ehkä parhaan mahdollisuuden saada vähän enemmän aikaa ihan vain itselle.
