Ensi viikolla täyttyy kaksi kuukautta asumisessani täällä Tarragonan kupeessa. Aika on kulunut kuin siivillä. Voisi jopa sanoa että välillä on pyörähtänyt jopa pikkaisen kiireen puolelle. Vieraita on nurkissa pyörinyt niin että en ole yksikseni täällä joutunut olemaan kuin parisen viikkoa, josta siitäkin viikko on pisin yhtäjaksoinen aika. Toki ensimmäiset vieraani, sukulaisperhe, osuivat aikaan jolloin täällä oli vielä loistavat rantakelit, eikä heitä juuri päiväsaikaan näkynyt. Illat toki istuttiin pihan leppeässä lämmössä pelaillen ja maailmaa parantaen. Toki siinä muutama lasillinen viiniäkin taidettiin nauttia. Saivatpa he lentoyhtiöltä lahjaksi vielä pari ylimääräistä lomapäivääkin viivästyneen paluulennon takia mutta vaikuttivat kyllä hyvin tyytväisiltä tällaiseen epäonneen. Heidän lähdettyään oli tarkoitus hoitaa harjoituspaikat ja niiden käyttö asialliseen kuntoon tulevia urheilijoita varten.
Se olikin sitten sellainen tarina ja sekamelska, jollaiseen en ole koskaan aikaisemmin joutunut, enkä toivottavasti koskaan joudu. Läheinen punttisali oli nopeasti katsastettu, kaikin tavoin hyväksi havaittu mutta hinnaltaan ehkä pikkaisen kallis meidän tarpeisiimme. Ei välttämättä niille jotka sen palveluita kattavammin ja enemmän kuntosalina käyttävät mutta kun meidän tarpeenamme oli vain puhdas punttisali. Sellaisenakin toki aivan hyvä. Urheilukentän käytöstä neuvoteltaessa jouduimme ennenkokemattomaan rumbaan. Kun siinä vaiheessa ei vielä ollut omaa autoa käytössä, kun sitä ei kerran pitänyt tarvita, ajelimme päivät pitkät paikallisen avustajani Pipsan kanssa bussilla eri puolille kaupunkia ja välilä tuntui ettei mikään asia etene. Siinä vaiheessa ehti jo Viivikin saapua tänne ensimmäiselle kaksiviikkoiselleen ja olipa hänkin muutamaan otteeseen mukana näillä turhilla ajeluilla kun piti jo voida tehdä tiettyjä asioita kentällä mutta kun ei sitten vaan voinut. Onneksi meillä oli ja on edelleen hyvä harjoituspaikka viereisessä puistossa ja kun kelikin pysyi edelleen loistavana, mikä meidän oli siinä harjoitellessa kun Pipsa kiersi hoitamassa asiaamme tai vähintään istui puhelimessa tuntikausia. Lopulta pääsimme hieman happaman kentän johtajan kanssa neuvottelupöytään. Aluksi hänestä selvästi huomasi että joku oli astunut hänen aroille varpailleen, mutta kun Pipsa sujuvalla espanjallaan maanitteli, kehui, haukkui ja vähän kai uhkailikin loksahtivat asiat yhtäkkiä kohdalleen. Viivi pääsi ennen kotiinlähtöään hyppäämään ja hänen jälkeensä tulleet Mikkelin ja Lahden tytöt tekemään kaiken tarvitsemansa ja saivat myös tarvitsemansa välineet käyttöönsä jopa alle puolella sovitusta hinnasta.
Viivi lähti välillä Suomeen hoitamaan opintojaan ja vei mennessään lämmön vajaaksi kolmeksi viikoksi kun taas palatessaan toi sen. Ei toki aivan samanlaisena mutta sopivan miellyttävänä kuitenkin. Tilalle tulleet Paula, Suvi ja toinen Viivi sekä valmentaja Hanna saivat kärvistellä ensimmäisen viikkonsa kohtuullisen kalseissa olosuhteissa, vaikkakaan eivät olleet sinä viikonloppuna paikalla kun kolme vuorokautta tuli vettä aivan kaatamalla. Ensimmäisenä päivänä katua alas virrannut vesi oli tummanruskeaa, toisena likaisen harmaata mutta jo kolmantena kristallin kirkasta. Siis ainakin luonto tuli puhdistettua kunnolla.
Tytöt harjoittelivat ensimmäisen viikon koleudesta huolimatta tehokkaasti ja kovaa. Ehkä vähän liiankin kovaa siitä päätellen että kaikilla alkoi ilmetä erilaisia kiristyksiä vähän siellä ja täällä. Se oli ymmärrettävää kun Hanna oli paikalla vain viikon ja kun muutama päivä hänen lähtönsä jälkeen vähän lepuuteltiin, olivat tytöt taas valmiit jatkamaan hyvää harjoitteluaan ja ylihuomenna on heillä kotiinlähdön aika. Tässä välissä oli paikalla myös Valtteri Ilona siskonsa kanssa kymmenen päivää. Ilona kestävyysjuoksijana hyödynsi läheiset metsätiet ja näytti muille mallia urheilijan pukeutumisessa. Taisi tyttö tehdä kaikki lenkkinsä shortseissa ja t-paidassa, myös varhaisen koleat aamulenkkinsä. Valtterin kanssa teimme hyvää perusharjoittelua puiston kentällä ja pääsipä hän tekemään syksyn ensimmäiset lajiharjoituksensakin kohtalaisen hyvissä olosuhteissa ja hyvin tekikin. Ensi viikon me vielä Viivin kanssa teemme kovaa perustyötä ja sunnuntaina hän lähtee kotisuomeen joulunviettoon ja pari päivää sen jälkeen saankin odotettuja vieraita kun tytär perheineen tulee puolestaan tänne kanssani viettämään joulua. Ehkä silloin on minullakin hetkinen aikaa rauhoittua ja antaa myös auton vähän lepäillä. Sen mittariin kun on vajaan kolmen viikon aikana kertynyt kilometrejä melko tarkalleen kaksituhatta vaikka matkat kaupunkiin ja kentälle ovat melko lyhyet. Kilometrejä on tullut noinkin paljon useista käynneistä lentokentälle, parista per viikko ja joka keikka noin 200 kilometriä. Kaikenlisäksi melkoisen liikenneympyröiden ja serpojen kiertämisen sävyttämänä kun moottoritietä käyttäessä reissun hinnaksi tulee reilu parikymppiä eikä maksuhalukkaita juurikaan ole löytynyt. Onpa tuo ilmainen rantatie yhdeltä osaltaan myös maisemiltaan erittäin hieno kun se kulkee suoraan Välimerestä nousevaa rinnettä kierrellen.
Kaikenkaikkiaan elämä täällä on asettunut melkoisen odotetuille raiteilleen niin paikkakunnan, hintatason, harjoitusolosuhteiden kuin säänkin osalta. Kun kaikki päivittäiset palvelut ovat sopivasti kävelymatkan päässä asunnosta, tulee välillä jopa harrastettua jonkin verran kevyttä liikuntaakin. Illan viileydessä toki on joskus liikuttava vähän reippaamminkin.
